perjantai 8. kesäkuuta 2012

Yksityistunti juoksukoulussa

Huhtikuun puolivälissä liityin juoksukouluun, tänään pääsin nauttimaan yksyisopetuksesta. Yksi oli kipeänä, toinen suuntasi mökille, kolmas karkasi laivalle ja neljäs kärsi juoksukiellosta. Niinpä paikalla olimme vain minä ja valmentaja (kuulostaa muuten leuhkalta puhua valmentajasta). Tapaamme kerran viikossa porukalla ja viikolla jokainen tekee ohjaajan määräämät juoksulenkit sekä muut treenit.

Aloitamme joka kerta koordinaatioharjoituksilla, jotta tekniikka saadaan kuntoon, niin tänäänkin. Pakara- ja polvennostojuoksun jälkeen tehtiin nopeita vetoja 10 x 60 m. Vähän vielä pomppuharjoituksia ja loppuun kevyt verkkalenkki. On muuten mahtava tunne huomata, että tekniikka alkaa löytymään ja rullaava askel sekä minä mahdumme samaan lauseeseen.

Pienellä porukalla treenaaminen on ollut mukavaa. Näillä puheilla jatketaan heinäkuun puoliväliin asti, mutta jatkostakin on puhuttu. Kaipaan todellakin ammattilaisen neuvoja, sillä syksyllä olisi tarkoitus lähteä puolimaratonille. Määränpää häämöttää horisontissa ja sen saavuttaminen vaatii vielä paljon töitä. Onneksi motivaatio on korkealla ja sisua on kuin pienessä kylässä eli täältä tullaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti