perjantai 6. heinäkuuta 2012

Katse huomisessa

Kahvia ja hömppää
Aamulla nautin aamukahvini rauhassa ja selailin rauhassa lempilehteäni MeNaisia. Horoskooppi ei povannut suurta onnea eikä menestystä, harmillista...kaipaisin molempia. Varsinkin jälkimmäiselle olisi tilausta huomisessa koitoksessa.

Töissä oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla, toisaalta oli ihanaa hengähtää rankan kevään-kesän jäljiltä. Koko viikko on ollut liikunnan suhteen aika rento, en ole pistänyt itseäni täysillä likoon. Kilometrejä on kertynyt kävellen, pyörällä ja uiden, mutta syke ei ole juurikaan noussut. Annoin itselleni armoa viime viikonlopun koitoksesta toipumiseen (tekosyy).

Aamuauringossa duuniin
Pyhitin perjantain suursiivoukselle, osaan todellakin irrotella viikonloppuisin. Viime aikoina on tullut sinkoiltua ympäriinsä ja kodinhoito on retuperällä, kodinhoitaja tulisi tarpeeseen. Loppuillaksi kotiuduin sohvalle ja asennoiduin huomiseen sekä Gentai Gamesiin. Onnekseni huomasin päivällä, että kuntosarjaa on helpotettu 2x12 kg painot kuulostavat jo paljon paremmilta kuin 2x20.

Mietin silti minne olen taas pääni pistänyt? Miksi juuri minun pitää kokeilla kaikkea? Ja missä se itsesuojeluvaisto luuraa? No teen parhaani ja ainoa tavoitteeni on selviytyä alusta loppuun asti. Huomenna tähän aikaan voin olla (toivottavasti) ylpeä itsestäni ja kokemusta rikkaampi. Onneksi mulla on kannustusjoukot, kiitos mahtavien duunikavereiden. Ja sijoitus se on viimeinekinkin sija eli kouluhengessä tärkeintä on reilu kilpailu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti