Kohti uusia haasteita

Aamulla oli edelleen onnellinen olo eilisen unelmakierroksen jäljiltä ja mielessä kyti toive siitä, että moisen unelman saisi kokea uudestaan. Uteliaana, mutta hieman pelokkaana suuntasin viimeiselle Pron tunnille. Pelkäsin, että olenkin tehnyt jotain väärin ja kehitys olisi lakannut. Onneksi pelkoni oli turha, backsvingissä on vielä hiomista, mutta se pahin on toistaiseksi selätetty...hyvä mä! Pienen alkurupattelun ja muutaman harjoitussvingin jälkeen pureuduttiin seuraavaan kehityskohteeseen eli ranteisiin, haasteet eivät ainakaan lopu kesken. Olen aiemmin lyönyt vain käsillä, vaikka voima pitäisi löytää vartalosta ja rannekulmaa hyödyntäen. Miten niin pieni asia osoittautuukin suureksi? Siinä on todennäköisesti syy golfin kiehtovaan maailmaan ja siihen miksi se tuntuu vievän mukanaan yhden jos toisenkin.

Pro totesi, ettei ole muuttanut tänä kesänä kenenkään muun svingiä niin radikaalisti kuin minun. Samaan hengenvetoon sain kiitosta vartalonhallinnastani sekä hyvästä kunnostani, niiden ansiosta en ole vaipunut epätoivoon vaan päässyt jyvälle. Ja onhan siinä peilin edessä tullut treenattua, rangella on vietetty aikaa hartaudella. Tapaamisesta jäi hyvä mieli, edessä on varmasti pitkä opettaja oppilas suhde, mun ansiosta Peku voi vielä ostaa kesämökin. Mä taas jatkan kerrostaloelämää :)

Odotan sitä, että pääsen seuraavan kerran golftunnille. Valitettavasti se ei ole tiedossa lähitulevaisuudessa, joku on tuhlannut mun rahat (kukakohan?), mutta viimeistään tammikuussa palaan asiaan. Aion tehdä ankarasti töitä ja mm. mielikuvaharjoituksia, tavoitteena on kehittyä. Pro totesikin, että hänen ansiosta pelaamiseni muuttuu helpommaksi ja miellyttävämmäksi, tasainen peli olisikin unelma. Olisi muuten asia mikä tahansa esimeskiksi työ, jos siihen laittaisi niin paljon aikaa, rahaa ja intohimoa kuin golfiin niin vau mihin sitä pystyisi! Mä olisin varmaan meidän firman toimitusjohtaja tai Amerikan presidentti.

Tunnin jälkeen paukuttelin vielä pari koria palloa keskittyen rannekulman opetteluun. Lähdin rangelta ennen kuin harjoittelu alkoi puuduttamaan ja suuntasin hakemaan koirani kotiin. Mun koira on sen verran suosittu seuramies, että vanhempani omivat sen jatkuvasti. Hyvä niin, sillä nautin siitä, ettei Onni rajoita menojani jatkuvasti ja voin keskittyä vain oman napani ympärille. En ole muuten ainoa onnellinen osapuoli tässä diilissä.

Aikaa ei ollut hukattavaksi liiaksi, joten pikaisen pyrähdyksen jälkeen kirmasin Gentaille Cross Circuit tunnille. Normaalisti tunti on rankempi kuin rankka, mutta tänään tehtiin koordinaatioharjoituksia ja opeteltiin tempauksen tekniikkaa. Valehtelisin jos väittäisin, että tekniikka on kunnossa, mutta jäin kaipaamaan kunnon hikitreeniä. Koska tunti olikin kevyt pidin lenkkarit jalassa ja lähdetiin nauttimaan upeasta kesäillasta. Kuin ihmeen kaupalla syksyn koleus oli väistynyt, aurinko paistoi kauniisti ja lämmittikin vielä. Tunsin itseni onnelliseksi katsellessani tuttuja lenkkimaisemia, mun maailmassa on kaikki hyvin...korjaan erinomaisesti. Oikeastaan töihinkin on ihan kiva palata heti huomenna.