Lauantaina aloitettiin kertaamalla ja siinä huomasi, että jotain on tullut opittuakin. Tosin mitä enemmän oppii sitä kriittisemmin suhtautuu ja ymmärtää miksi mistäkin asiasta pitäisi oppia lisää. Tieto totisestikin lisää tuskaa, tiedä millaiset mittasuhteet tämä vielä saakaan. Sitten käytiin läpi kuntosaliharjoittelun ravitsemuspuolta, joka on kuntosalin ohella suuri mielenkiintoni. Miten niin yksinkertainen asia (nälän poistaminen) onkin niin vaikeaa ja miten tieteenomaiseksi se muuttuu tavoitteiden kasvaessa. En varmaan ikinä lakkaa ihmettelemästä näitä asioita...toivottavasti ainakaan.
Sitten paneuduttiin anatomiaan kertaamalla lihasten lähtemis- ja kiinnittymispaikat sekä tehtävät. Perjantaina hallitsin lihasten päätyöt hyvin, mutta kummasti ne pääsi unohtumaan sunnuntaina paniikin nostaessa päätään...palaan tähän ihan pian. Sitten mietittiin pareittain lihakselle aktiivinen ja passiivinen venytys, pakko myöntää olen laiska venyttelijä joten aiheuttihan tuo päänvaivaa. Lihaksen kiinnittymispisteitä ei tarvitse vielä tässä vaiheessa osata täydellisesti, mutta se on edessä personal trainer koulutusputkessa. Ei siis haittaa vaikka oppisin ne mahdollisimman pikaisesti, yritän ainakin.
Ensimmäisen päivän päätteeksi olin tyytyväinen. Itseluottamukseni hieman nousi, sillä kertausosiolla asiat tuntuivat tutuilta. Tällä kertaa tiesin vastaukset kysymyksiin lähes poikkeuksetta. Ainoastaan nälkä oli huutava, sillä koulutuspäivien aikana ei ole turhaan taukoja. Kotiin päästyäni ahdoin suuhuni yhtä sun toista, jotta sain ruokahaluni tainnutettua. Tässä vaiheessa ei paljoa ruokavalioita mietitty, enkä muuten murehtinut asiaa pätkääkään.
Sunnuntaiaamuna jännitys vaan voimistui. Kertasin aamukahvia hörppiessäni liikkeitä, mikä lihas teki mitäkin, mitkä lihakset työskentelivät milloinkin, palauttelin mieleeni lihasten tehtäviä ja pähkäilin toimivia venytyksiä. Aamusta tehtiin ohjausharjoituksia ja valitsin itselleni vaikeimpia liikkeitä eli niitä, joita en ollut juurikaan harjoitellut. Osasta suoriuduin kiitettävästi, mutta kouluttajamme Teron saapuessa takapiruksi sekosin sanoissani ja kadotin loputkin ajatuksen rippeistä. Eipä ollut kovin vahva fiilis näyttökoetta ajatellen.
Teoriaosuudessa puhuttiin erityisryhmistä mm. diabeteksestä, liikalihavuudesta, korkeasta verenpaineesta ja raskaana olevista. Musta tuntui jo siltä, ettei ajatus pysynyt kasassa. On se jännä miten aikuinen ihminen pystyykin jännittämään. Toisaalta sama hermostuneisuus leijui koko ryhmässä, joten samassa veneessä oltiin. Ja eihän se reputtaminen nyt oikeasti maailmaa kaataisi.
Pääsin parini Millan kanssa heti tositoimiin. Milla ohjasi mulle ensin jalkaprässin ja mun arpaonnella ohjattavaksi tuli suorin jaloin maastaveto. Itse asiassa kävi niin hyvä flaksi, että pitäisi varmaan lotota tai ainakin ostaa Ässä-arpa. Maastaveto on yksi mun lemppareista, mutta hetken kasasin ajatuksiani. Kertasin mielessäni ydinkohdat, testasin venytyksen ja loppuajan latauduin suoritukseen. Jostain sisältä kumpuaa voitontahto ja teen selvästikin "tositilanteessa" parhaat suoritukseni. Se selittelevä ja epävarma tyyppi katosi, tilalle tuli ammattimainen kuntosaliohjaaja, joka hoiti homman kotiin.
Näytön lisäksi jouduin vastailemaan lisäkysymyksiin. Tässä vaiheessa testattiin mun anatomiaosaaminen. Takareiden lihakset kyllä löytyivät (vaikka meinasin sekoittaa ne loitontajiin), mutta tehtävien kanssa teki tiukkaa. Loppujen lopuksi ne palautuivat mieleen ja sain suorituksen hyväksyttäväksi läpi. Mun riemu ei kuitenkaan jatkunut pitkään, sillä pian selvisi, että parini oli reputtanut. Ja mä kyllä syytän siitä hieman itseäni...
Millan suoritus meni muuten hyvin, mutta jalkaprässissä mun polven liikerata jäi varmistamatta. Teen prässin leveällä jalka-asennolla ja käännän varpaat sekä polvet aavistuksen ulospäin. Aktiivikuntoutuksen istumaprässi on mulle vieras ja niin on asentokin eli jalat kapealla otteella & varpaat suorina ylöspäin. Virheenä oli se, että mun polvet olivat hieman kääntyneet sisäänpäin eli tekniikkavirhe, joka ohjaajan pitäisi huomata. Ja musta Milla oli niin hyvä, harmittaa hänen puolestaan edelleen. Ja siis kuinka mä voin tehdä tekniikkavirheen noin perusliikkeessä? Pakko etsiä vastaavanlainen jalkaprässi ja käydä harjoittelemassa, muistan tämän kyllä aina kyykkyliikkeissä.
Halusin käydä kotiläksynä tekemäni ohjelman rauhassa läpi, joten lupasin odottaa opettajia näyttösuorituksista. Koska meitä kurssilaisia oli pariton määrä lupauduin treenattavaksi toisen kerran. Kun tuo mun tekniikkavirhe tuli esille en ollut se halutuin pari. Kyllä mua harmitti sen kundin puolesta, joka mut sai taakakseen. Ja kun liike selvisi kavahdin kauhusta. Mun polvien asento oli ollut juuri väärä ja seuraavaksi sain tehdä askelkyykkyä. Jännitin sata kertaa enemmän kuin omaa suoritustani, joten tasapainoni ei pitänyt lainkaan. Matias joutui todellakin tekemään töitä, että mun suorituksesta saatiin mallikelpoinen. Meinasin kuolla häpeästä ja päätin treenata sen askelkyykynkin pomminvarmaksi, vaikka se on mulle tuttu liike eikä tekniikka ole aiemmin huolestuttanut.
Ilon ja harmin sekaisin tuntein pääsin kotia kohti. Kurvasin Lahteen päästyäni Karismaan (=paikallinen kauppakeskus) ja menin syömään, nälkä oli taas hurjana. Valitsin kanasalaatin ja kylläpä se maistuikin hyvältä, vaikkei se ruokavalio nyt puhtain paperein mennyt tänäänkään. Sitten suoritin itseni palkitsemisen ja marssin Intersportiin -30 % alennuskuponki kourassa. Haaveilin kyllä hetken Peakin hyllyn edessä, mutta sitten mietin mitä ihan oikeasti tarvitsen ja koukkasin kenkäosastolle. Yritin omin avuin etsiä talvilenkkareita, mutta turhaan. Onneksi sain myyjän apuun ja hänkin joutui tekemään töitä, että mulle löytyivät sopivat juoksukengät. Totesin olevani auttamattomasti myöhässä eikä valinnanvaraa ollut. Kuin ihmeen kaupalla se ainoa vaihtoehto tuntui jalassa hyvältä ja kotiuduin Asicsin Gore Tex lenkkarit kainalossa.
Vuonna 2013 mulla on haaveena tehtailla useampi puolimaraton. Juoksuharjoitukset on otettava salin rinnalle viimeistään tammikuussa, mutta voisihan sitä juoksua joulukuussakin kokeilla. Helmikuussa on oltava hyvissa ajoissa kenkäkaupoilla, että saan hommattua kevättä/kesää ajatellen hyvät lenkkarit ja saisin kerrankin valita eri vaihtoehdoista. Vielä kun tämän muistaisi muutaman kuukauden päästä, pitäisiköhän laittaa kännykkään kalenteriin muistutus? Voihan pienijalkaisen (koko 36) elämä sentään.
Loppuilta sujui sohvalla täristen, paleli niin vietävästi. En kyennyt millaiseenkaan ajatustoimintaan, lähinnä harmittelin parini puolesta. Loma tulee todella tarpeeseen ja vaikka huomenna onkin kurja päivä yritän nauttia siitä. Onni menee hammaskiven poistoon ja pienen nukutus on aina ikävä asia...puhumattakaan siitä mitä se tulee maksamaan. Ilta menee tokkuraisen kaverin seurana, mutta tarkoitus on hyvä. Ja ainakin mulla on huomenna aikaa palata rutiineihin syömisen ja treenien suhteen, eläinlääkärioperaation aikana pitäisi ehtiä salille. Tiedossa on kaikkea pientä kivaa pitkin viikkoa, mutta siihen ehdin palaamaan myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti