tiistai 15. tammikuuta 2013

Treenix - treeniä & mietelauseita




Reissuhommissa on se huono puoli ettei pääse omalle salille, mutta myös se hyvä puoli, että voi katsastaa erilaisia paikkoja. Sokos Hotel Lappeen plussaksi myönnettäköön se, että hotellista löytyy ihan toimiva pikkusali, jossa voisi tehdä toimivan treenin mielikuvitusta käyttämällä. Ja respasta saa ilmaiseksi kortin paikalliselle salille, Treenixille.

Ei kun reppu selkään ja menoksi, kevyttä hölkkää puolitoista kilsaa ja olin perillä. Paikalliset olivat kehuneet paikkaa, joten odotukset olivat suuret. Vaikka sali oli kaikin puolin siisti, viihtyisä ja monipuolinen olin pettynyt...kaipasin K&M:lle. Laitteet olivat jotenkin muovisia käsipainoja myöten ja poukkoilin kuin orpo piru yrittäen löytää oikeita laitteita.

Treenix on varmasti monien mielestä mukava paikka. Uskoisin, että kynnys lähteä on pieni ja se on etenkin aloittelijan mieleen. Mulla se meni kategoriaan tyttösali, vaikkakin kanssatreenaajat olivat miehiä. Kaipasin enemmän testosteronia ja totesin hiljaa mielessäni olevani aika kriittinen treenaaja. Ja toisaalta arvostan vanhoja kolhoja laitteita jollain omituisella tavalla. Onneksi saleja on moneen makuun niin jokaiselle löytyy jotain.

Jos näitä Lappeenrannan keikkoja tulee lisää lähden vanhalle kotisalilleni Huhtariin eli Huhtiniemeen vai mikähän se oikea nimi onkaan? Tai sitten jään hotellin salille ideoimaan, valikoima kun mahtuu pieneen tilaan...mutta siellä on niitä vanhoja rautoja.

Yksi asia mua jäi kuitenkin hymyilyttämään. Treenixillä oli ihania tsemppiviestejä ja elämänviisauksia liimattuina laitteisiin. Niistä huokui hyvä henki, pieni vaiva iso vaikutus. Tunnen salin omistajan entisestä elämästä ja pystyin aistimaan hänen elämänasenteen (erittäin positiivisen sellaisen) kaikkialta. Uteliaisuudesta tuijottelin henkilökunnan kuvia ja vastaanottoa, joka paikassa näkyi Treenix-henki. Asia voi tehdä vaikutuksen vaikkei se omalla kohdalla kolahtaisikaan eli ei se hukkaan mennyt. Itse treeni tosin oli surkeaa räpellystä, mutta syyllinen löytyy peilistä eikä itse salista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti