Kerrankin sanaton

Väsynyt, mutta onnellinen coach on duuninsa tältä viikolta tehnyt. Viikko on painettu koulutusten parissa vieraalla maalla ja saatu maaliin se, mitä lähdettiin tekemään. Takki on arvatenkin tyhjä, koville se vaan otti päivittäin, vaikka hyvällä jengillä painettiinkin. Näissä piireissä parasta on se, että huumori on sallittu ja läppä lentää urakan suuruudesta huolimatta. Onneksi en ollut ainoa, jolla meinasi kone hyytyä ja olla veto kateissa, kun päivä ylitti puolen.

En tiedä ketä on kiittäminen (vai syyttävällä sormella osoittaminen), mutta olen kasvanut aika sanavalmiiksi. Mielipidekin tuntuu löytyvän asiaan kuin asiaan, välillä ihmettelen itsekin. Mutta tänään iskettiin kyllä niin puun takaa, että meni meikäkin sanattomaksi. Hetken änkytin ja sitten alkoi jotain epämääräistä änkytystä tulla ilmoille.

Koulutuksen päätyttyä Lappeenrannan bossit Kata ja Reija yllättivät mut makeasti. Kiitoksena koulutusrupeamasta, vaikkakin tää kuuluu olennaisesti toimenkuvaan, sain ihanan joulukassin. Viikon kestänyttä massakautta olisikin helppo jatkaa, sillä sain hirrrrveesti karkkia. Nää taidetaan säästää sinkkunaisten joulunviettoon (tästä mahdollisesti lisää aaton tienoilla) ja pistetään sitten pöytä koreaksi. Tällaisina hetkinä sitä ymmärtää, miksi tätä työtä haluaa tehdä...I love it!

Mukana oli vielä hyödylliset ohjeet ergonomisesta työasennosta, keppijumppaohjeita ja ideoita taukoliikuntaa. Oisko mun koko päivän kestänyt päänsärky toiminut innoittajana? Niskat on ihan juntturassa, taisi olla tyyny vähän kehnosti. 

Kotimatka sujui rattoisasti, sillä pääsin ajamaan suurimman osan valoisaan aikaan. Ensin vaihdettiin kuulumiset pomon kanssa ja mietittiin jo hieman alkuvuodenkin projekteja. Jännä juttu...tekeminen ei tunnu loppuvan, etenkin kun aion törkeesti lomailla melkein pari viikkoa tammikuussa. Kun toivottelin pomolle mukavat viikonloput soittelin ystävälleni. Siinä sitten köröttelin melkein kotikotiin (=lapsuuden koti) asti mukavassa seurassa. Eikä mitään merkkejä epäonnesta vaikka eletäänkin 13. päivä perjantaita.

Järkytys oli kova, kun vastassa oli tyhjä talo. Kissastakaan ei ole havaintoja, tosin se on jokseenkin taitava kaveri piiloutumaan, sellainen astetta epäsosiaalisempi tapaus toi meidän Taneli. Siis missä on henkilökunta, joka kokkaa mulle iltapalaa ja lämmittää saunan? Hotellielämä on jättänyt muhun jälkensä, kaipaan palvelua...joku voisi myös viihdyttää mua. Onneksi täällä on hämyisen kiva joulutunnelma eli jouluverhot, kynttelikköjä, lyhtyjä jne. vähän siis auttaa asiaa. Tässähän voi vaikka vahingossa rentoutua, kun kuuntelee hiljaisuutta. Tuleekohan mustakin joskus niin vanha, että hankin jouluverhot? Sen on pakko olla joku aikuisuuden mitta.