Levottomat jalat

Pitkästä aikaa on tullut nukuttua olemattoman vähän...ZZZ. Viime viikolla hotellissa nukkuminen tuotti hieman ongelmia, mutta se ei ollut mitään verrattuna selätettyyn yöhön. Kärsin satunnaisesti levottomista jaloista joka valvottaa ikävästi ja on muutenkin varsin viheliäinen vaiva. Torkahdin eilen reiluksi tunniksi, mutta sitten alkoi loputtomalta tuntunut pyöriminen. Pohkeita pakotti ja taisi ne työasiatkin puskea takaraivosta ilmoille. Yritin ensin miettiä mukavia, sitten tyhjentää ajatuksia mielikuvaharjoituksen avulla, tehdä rentoutusharjotiuksia...you name it. 

Epätoivoisesti nostelin jalkoja seinää vasten ja yritin vain nukkua, tähän päivään tarvitsisi energiaa. Lopulta tajusin hakea särkylääkkeen, jolla pakotus helpotti ja pääsin jatkamaan uniani. Nyt on taas käänteispsykologialle tarvetta, olen pirteä ja elinvoimainen koko päivän. Ehkä en ruoski itseäni (ainakaan paljon) jos työpäivän päätteeksi to do listalta ei katoa mitään. Eniten tässä jurppii se, että levottomat jalat ovat ikääntyvien naisihmisten vaiva eli tästä se alamäki alkaa, kroppani pitää minua vanhana. Uskon, että syyllinen löytyy illallisesta vaaterumbasta (jaloissa tuntui jo sillon ) ja sunnuntain pyöräaccidentista, jalkoihin ilmestyy koko ajan lisää mustelmia. Mitä tästä opimme, älä siivoa vaatekaappia. Joku pikkusieluinen voisi toki viisastella, että järjestyksen ylläpito on fiksumpaa, mutta minä en moisiin hömpötyksiin usko.

Kaikesta huolimatta olin yllättävän skarppina herätyskellon rikkoessa hiljaisuuden. Tänään on taas koulutuspäivä edessä, joten se on ladattava energiat tiskiin vaikka mikä olisi. Ei oikein riitä syyksi, että kouluttaja ois nyt vähän väsynyt, joten vedetään puoliteholla. Sitä mä vaan ihmettelen miten pikkulasten vanhemmat jaksavat? Mulla palaisi käpy jos joka yö pitäisi hyppiä ylhäällä hyssyttelemässä. Ton takia luonto on tarkoittanut, että lapset tehdään nuorena.

Napsautettuani kahvinkeittimen päälle marssin takaisin makuuhuoneeseen. No nyt joku luulee, että kömmin takaisin peiton alle...noup. Oli tietenkin aamujoogan vuoro, toinen päivä mun ultimate morning yoga challengessa, olen tosin ainoa haasteen osallistuja (tietääkseni ainakin, saa muuten liittyä). Eilistä mukaillen kroppa tuntui superjäykältä, ei uskoisi kuinka joustava olen normaalisti. Viiden asanan aikana yläkroppa ehtii hyvin lämmetä ja tuntua melkeinpä elinvoimaiselta. Takareisien kireyttä ei saa noin lyhyellä setillä avattua, enkä ole pakottanut liikeratoja loppuun asti. Muutenkin mulla on ollut aina haasteena juurikin takareidet, pitäisi aloittaa kunnon projekti, jotta niiden lukkotilaan saisi muutosta. 

Mun sarjassa on myös lonkkia avaava aurinkotervehdys, tai mikä lie sen oikea nimitys onkaan, joka tuntuu kaikkea muuta kuin miellyttävältä. Toihan on istumatyöläisille normaalia ja lonkan alueen kireydet ovat lisääntyneet viimevuosina. Kuuleman mukaan noilla seuduilla on ns. tunnelukkoja, joiden avaaminen voi aiheuttaa rajujakin tunteenpurkauksia, niin hyvässä kuin pahassakin. Pariin otteeseen mulla on kyynelhanat auenneet, kun on tehnyt pidempiä sarjoja, joilla avataan lonkkien jumituksia, mutta muuten olen suuremmilta kuohuilta välttynyt.

Vaikka ulkona on pimeää ja myrsky ulvoo nurkissa olen aurinkoani tervehtinyt, kyllä se jossain lymyilee. Siellä oottelee jonkun pilven takana, että pääsispä jo helottamaan pohjoisella pallon puoliskolla ja herättelemään niitä kaamoksen runnomia ihmisiä. Uskallan muuten väittää jo tämän kahden aamun perusteella, että päivä kannattaa aloittaa aurinkotervehdyksillä. Puolentoista kuukauden kokeilu voi muuttua hyvinkin pinttyneeksi tavaksi.

Namaste :)