Iltajoogaa, aamukoomaa...

Näyttää olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että meinaan myöhästyä joogatunnilta, why o why? Eilinen tunti alkoi puoli kahdeksalta eli ehdin kyllä lorvia sohvalla kyllästymiseen asti, silti piti panikoida ehdinkö. Hirveässä lähtöhärdellissä joogamattokin unohtui tyystin, jouduin nappaamaan studion lainamaton käyttööni...virhe! Vasta nyt, kun olen tottunut mun Mandukaniin huomasin miten kämäsiä muut matot onkaan. Pinta oli liukas, matto jotenkin veltto ja tiedä mitä pöpöjä siinä mahtoi saada tuliaisiksi. Muistanpahan jatkossa olla ajoissa ja kuljettaa oman Mandukanin mukana, ainakin toivottavasti.

Tunti teki niin hyvää, työn alla oleva työviikko ei tule jäämään mun suosikiksi. Stressitaso laski hetkellisesti, unohdin tekemättömien töiden listan ja annoin hien virrata, kyllä se muuten virtasikin. Kroppa oli jotenkin yhteistyökyvytön, tuntui kömpelöltä ja eri puolilla oli kireyksiä, nautin silti. Tunnin veti minulle ennestään tuntematon opettaja, joka selitti asiat hyvin. Kierteli aktiivisesti ja havainnollisti asioita uudella tavalla, tykkäsin paljon. Piti ihan käydä erikseen kiittämässä, sitä hyvää palautetta kun saa niin harvoin. Jos paasaa töissä palautteenannon tärkeydestä niin eikös sitä voi toteuttaa vapaallakin?

Jään murruttua (siis kun kävin kehumassa miten hyvä tunti & itse ohjaus oli) joogaopettaja kyseli "sullahan on kaksoissisko?". Lähinnä örisin hämmästyneenä, joten hän jatkoi "sähän siis olet kaksonen?". Opettaja siis muisti minut ja siskoni tunneilta vuosien takaa, kun kävi itsekin oppilaana muiden mukana. Totesin lopulta "se on mun 8-vuotta nuorempi pikkusisko". Ei ole toki eka kerta, kun meitä luullaan kaksosiksi, välillä sekoitetaan tyystin, mutta luulisi ettei tätä enää satu. En nyt sitten tiedä ollaanko molemmat vanhan vai sitten nuoren näköisiä eli kumman iän mukaan meitä peilataan? Asiayhteyden perusteella tulkitsin tämän kohteliaisuuseksi. 

Se eilisestä ja joogan ihanuudesta tällä erää, palataan tähän hetkeen. Realismi on välillä sitä, että havahtuu uuteen päivään kokovartalokoomassa. Ekaa kertaa piti vähän himmata aamujoogassakin, lopetin neljännen aurinkotervehdyksen jälkeen, en yksinkertaisesti jaksanut sitä viidettä. Tällaisina hetkinä kaipaisin kahvia...ainakin litran. Väsyttää niin paljon, että aamupalan syöminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Mun rahka-annos on vieläpä niin julmetun kokoinen että, mie romahan kohta (rakastan Putoushuumoria). Olen popsinut sitä jo tovin, mutta alkutekijöissä ollaan, pääsenköhän koskaan töihin?

Tässä vaiheessa on toki kiva muistutella itselle, että kunhan tästä tokenee niin aamuherätyksiä on enää kaksi jäljellä. Jostain syystä lomalla on niin paljon helpompaa herätä kukonlaulun aikaan. Viikon päästä tähän aikaan olen muuten Miamissa, lento on ollut muutaman tunnin perillä. Mikäli kovin reissussa rähjäännyn saatan siten nukkua onnellisena. Ei kai siinä tilanteessa kovin onnettomaksikaan voi heittäytyä, eihän?