Päätin pitää sykkeet kurissa, kerrankin, sillä aina ne meinaa hipoa taivaita. Aikamoista hiipimistä se sitten oli, sillä ylärajaksi asetin 140. Välistä oli pakko kävellä, ettei päätös murentunut. Hiljaa juokseminen on jotenkin ärsyttävää, mutta jos jotain kehitystä kaipaa niin pakko alkaa tekemään näitä matelulenkkijä, vautivetoja ja mäkitreenejä. Tosin aion jatkossakin juosta päättömiä reittejä, joiden aikana viis veisaan mitä sykemittari yrittää sanoa.
Olen tässä vähän pohtinut millaiseen juoksutapahtumaan sitä intouttuisi. Kollegani on ystäviensä kanssa perustaneet Run for good 2014 hankkeen, joka kerää rahaa lastensairaalalle. Perjantaina 7.3 juostaan Winter run, jonka tuotot menee hyvään tarkoitukseen. Matka on lyhyt eli 5 km, mutta hyvä fiilis kiehtoo ja ajatus taustalla on niin kaunis, että mun ois pakko päästä mukaan. Heitin Facebookissa haasteen frendeille ja yritän kerätä mahdollisimman ison jengin mukaan. Lähipiirissä riittää yllytyshulluja, joten eiköhän me saada pari autoa lastattua täyteen. Seuraavaksi mietin lähtisinkö Vierumäelle pullukkamaratonille, myöskin Run for good jengin hyväntekeväisyyskohde ja sopivasti lähistöllä. Kai sitä nyt yhden puolimaratonin voisi heinäkuussa kirmailla?
Takaisin mun lauantaihin, sillä päivän kokokohta oli vielä edessäpäin! Äkkiä nakkikeitot naamariin, pikameikkaus kehiin ja menoksi. Houkuttelin ystäväni Niinan leffaan, sillä halusin nähdä Ainoat oikeat filkan. Se Soneramies eli Ilkka Villi on niin ihq. Suosittelen, mukavan leppoisa tapaus ja taas on hömppävarastoja täytetty. Herkkulakon kanssa ei tehnyt tiukkaakaan, ei olisi karkkeja mahtunutkaan, kun tankkaus oli tehty huolella etukäteen.
Kotimatkalla koukkasin pikkusiskon kautta, mulla kun tää palvelu pelaa. Systeri oli tehnyt pizzaa ja varannut yhden lätyn mulle. Olikin sopivasti iltapala-aika, joten lucky me. Joudun vähän kateellisena myöntämään, että häviän kuus nolla tässä lajissa siskolleni, joku on selkeesti treenannut. Ois ehkä voinut vähän miettiä kannattaako syödä kokonainen pizza, kun muutaman viikon päästä pitää näyttäytyä bikineissä...mutta ei sitä vaan voinut vastustaa. Sanoisin, että kaikin puolin hyvä lauantai loppumetreillä, ei voi valittaa. Ehkä mä pääsen huomenna salille asti :)


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti