Parin viimepäivän aikana on tullut tehtyä kaiken maailman jalkapallotestejä, etsittyä tietoja netistä ja luettua yhtä jos toista aiheeseen sopivaa. Suuri ongelmani on ollut suosikkijoukkueen valinta, jota en ole vieläkään tehnyt. Olen saanut vinkkejä niin täällä blogin puolella, Ttwitterissä kuin Facebookissakin. Aika monella tuntuu olevan vahvat mielipiteet joukkueesta ja erilaisiin veikkauksiin osallistutaan innolla, tarjolla on siis leipää ja sirkushuveja koko rahalla.
Seuraavia joukkueita on ehdotettu suosikeiksi:
Italia
Saksa
Ranska
Hollanti
Portugali (Ilta-Sanomien testin tulos)
Brasilia
Kreikka (koska olen pian paikan päällä)
Englanti
Aloitan ehdotuksista huolimatta kisaurakan ilman suosikin valintaa, ehkäpä se valikoituu matkan varrella. Ensimmäisessä ottelussa Brasilia-Kroatia kannatan isäntämaata, mahdollisesti vaihdan suosikkiani lähes päivittäin ottelukohtaisesti. Urheilussa kaikki on kuitenkin mahdollista, joten lopputulos voi yllättää kaikki, avausottelussahan isännät ovat eittämättä suurempi suosikki. Brasseista on luettavissa valtava tunnelataus ja menestymisen paineet, jalkapallohullu kansa ei tule hyväksymään häviöitä, voitto on ainoa varteenotettava vaihtoehto. Ottelu on juuri käynnissä ja äskettäin tuli todistettua katastrofaalinen maali. Tilanne on Kroatian eduksi 1-0, sillä avausmaali syntyi omaan maaliin eli maalintekijäksi merkittiin brasilialaispelaaja. Myötätuntoni on tämän epäonnisen Marcelon puolelle, ei voisi juuri katastrofaalisempaa alkua ollakaan.
Oikeastaan on laji mikä tahansa niin, kun puitteet ovat kunnossa voi kisafiilikseen päästä helposti. Ei siis haittaa lainkaan vaikkei kotijoukkuetta tai -urheilijaa olisikaan mukana. Tuleekohan ikinä todistettua sellaista ihmettä, että Suomi pääsisi mm-kisoihin...we'll see. Neymar puski muuten juuri tasoitusmaalin eli jännää on, go Brasilia go! Jopa mun kotisohva ja läskipohjainen Thomson (en ole siis vaihtanut televisiota isompaan ja hienompaan) ovat suuren urheilujuhlan huumassa. Nyt keskityn täydellisesti otteluun enkä murehdi miten jaksan herätä aamulla, sillä huominen on huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti