sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kesä, sangriaa ja ystäviä

Välillä on hyvä laittaa ystävät ja rento yhdessäolo ykkösprioriteetille, silloin kaikki muu saa jäädä taka-alalle. Eilen oli juuri sellainen päivä...sellaisen päivän aikana voi myös ladata akkuja ja ehtii hyvin jutella ne päivän polttavimmat mieltä painamasta. Annoin myös kropalle vapaapäivän eli ei joogaa eikä mitään muutakaan liikuntaan liittyvää. Sen sijaan koti sai taas kaipaamansa viikkosiivouksen, mistä se kaaos aina kehittyykin viikon mittaan? Myönnettäköön, että joku peilistäni katsova oli saanut vaatekaapin aika hurjaan kuosiin, mutta nyt sekin on vain taaksejäänyttä elämää.

Käytiin ensin porukalla kaupassa ja ladattiin kärryt kaikenlaisia herkkuja täyteen. Sitten Alkon kautta kotiin tai siis ystäväni kotiin. Viriteltiin kesän kunniaksi (sää ei ehkä tarjonnut parastaan) ensihätään kannullinen sangriaa ja sitten hoidettiin tykötarpeet raclettea varten kuntoon. Täytyy sanoa, että raclette oli erittäin toimiva ratkaisu, päästiin herkuttelemaan rauhallisesti ja omien pannujen kasailu oli muutenkin mukavaa. Nälkäkin tuli aika nopeasti taltutettua ja sulattelun jälkeen mahtui vielä ihana mansikka-marenkijälkiruokakin kitusiin...smack!



Olin ajatellut lähteä kaupunkiin, mutta rento keskustelu ja kolmen karvakuonon touhujen seuraaminen vei voimat, hyvä niin...päädyin siten ihmisten aikoihin kotiin nukkumaan. Ilta oli kaikin puolin onnistunut ja tänään on virtaa vaikka ja mihin, pitänee ottaa uusinta. Ainoa miinuspuoli on se, että kaipuuni nelijalkaista kämppäkaveria kohtaan nousi entisestään. Suunnitelma kissaherran hankinnasta mielessäni elää vahvana, mutta sitä ennen pitää säästää rahaa ja käydä lomailemassa paikassa nimeltä New York!

Tämän päivän ohjelmassa olisi kierros golfia. Sen verran väljällä aikataululla mennään, että huonot lyönnit huidotaan rangella alta pois ja sitten asiaan. Sen suurempia tavoitteita ei ole, mutta rentoa tatsia pitäisi haeskella ja hieman rutiineja takaraivoon. Onneksi lomani alkaa ihan kohta, sitten golfkenttää ehtii kuluttamaan kunnolla ja kukapa tietää ehkä se haaveilemani kehitys tapahtuu juurikin tänä vuonna.

Aurinkoista sunnuntaita kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti