Ykköstee näytti yhtäaikaa pelottavalta ja mahtavalta, eroa normaaliin aloituspaikkaan oli melkoisesti. Edessä oli myös vesieste hieman vaarallisella etäisyydellä, mutta selvitin sen melkeinpä leikiten. Ensimmäinen väylä on aina katastrofiherkkä, joten hihkuin melkein innosta, kun merkkasin korttiin tuplabogeyn eli 7 lyöntiä. Samalla tatsilla eli hyvillä avauksilla ja pitkillä väylälyönneillä jatkettiin. Karikot koettiin greenin tuntumassa, aivan kuten muulloinkin. Chipit ja putit eli pikkulyönnit olivat turkasen haastavia...pitäisiköhän niitä treenata välillä?
Varsin moni väylä näytti ihan uudelta, aivan kuin olisimme olleet vieraspelaajia. Eihän meidän pelistrategiat ole muutenkaan kehuttavia, mutta nyt löi pariinkin otteeseen tyhjää. Etäisyydet tuntuivat oudoilta ja erilaiset esteet vaanivat nyt aivan eri tavalla kuin normaalisti. Lienee moukan tuuria, mutta onnistuin pelaamaan samalla pallolla eli ei varustetappioita. Muutenkin tuli kahmittua hyvä pistesaalis eli olen erittäin tyytyväinen.
Väylä seitsemän teki vaikutuksen, sillä lyöntipaikalle pitää kiivetä pitkä rivi rappusia. Häpeäkseni joudun myöntämään etten ole aiemmin edes kiivennyt ylös asti. Maisema oli upea, mutta valmiiksi pitkä par vitonen piteni kertaheitolla. Avaukseni epäonnistui, sillä maila osui ensin maahan eikä palloon, mutta onnistuneet väylälyönnit ja lähipeli mahdollistivat kelpotuloksen. Tai siis näillä tasureilla tuplabogeyn tehdessään voi olla tyytyväinen.
Olisin niin halunnut pelata koko kierroksen, mutta kello hipoi yli kahdeksan ja huomenna on työpäivä, joten kiitos ja hei etuysin jälkeen. Kokemus oli kaikin puolin mahtava ja se on pakko toistaa uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Onneksi huomennakin on pelipäivä, sillä nyt on taittava, kun rauta on kuuma. Kesä ja kausi ovat muutenkin siinä vaiheessa, että kierroksia on kerrytettävä mittariin. Huomaa, että golfaddiktioni on taan voimissaan ja kuume nousee päivä päivältä, mut hei ei haittaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti