Kanavagolf ja auringonpistos

Ennen Takkulaan siirtymistä vanha golfkotini oli Kanavagolf Vääksyssä. Vaikka seuran vaihto oli täysin oma ja varsin mieluinenkin päätös pitää joka vuosi kiertää muutama kierros Asikkalassakin. Tunne on sama kuin kotiin menisi ja tunnen lähes jokaisen pusikon paremmin kuin omat taskuni. Peliseurana oli kaverini Jani, jonka kanssa ei oltu hetkeen nähtykään. Koska ilma oli kuin morsian ja lomakausi kuumimmillaan tuli lähtö täyteen eli porukkaamme liittyi pariskunta Mäntsälästä.

Olin sen verran ajoissa, että ehdin hakea svingilinjat rangella kuntoon. Tai no kuntoon ja kuntoon, mutta ainakaan kylmiltään ei tarvinnut lähteä liikkeelle. Puttialueellakin pyörähdin toteamassa, että greenit ovat todella liukkaat. Sitten katsomaan kuinka kulkee. Avaukset toimivat lähes poikkeuksetta hyvin, pitkiä suoria kaaria. Taisin olla ryhmämme pisin draivi lähes poikkeuksetta vaikka draiverini (se isoin eli avausmaila) onkin pannassa. Paukuttelen järestään puuvitosellani pidemmälle, paremmin ja suoremmin, joten miksi tapella turhaan. Ehkä minä ja draiveri tulemme vielä joskus (mahdollisesti seuraavassa elämässä) juttuun.

Lähipeli oli sitten toinen juttu, aina joku mättää. Etenin greenin tuntumaan aina leikiten, mutta chippini kurittivat ja pilasivat tuloksen. Muut puttasivat foregreeniltä (lyhyeksi leikattu alue ennen greeniä), mutta allekirjoittanut yritti sitkeästi chipata. Takaysillä tosin luovutin ja käytin suosiolla putteria. Kenttä oli niin kuiva ja greenit liukkaat, joten olisi pitänyt uskoa aiemmin, no mene ja tiedä. Toisaalta uskottelen itselleni, että jokainen lyönti, siis ne huonotkin, ovat askel eteenpäin. Golfissa ne etenemisaskeleet ovatkin ihan minimaalisia, babysteps.

Kierros oli ihanan leppoisa ja eteni mukavasti. Juteltiin rennosti niitä näitä ja nautittiin elämästä, tai mä ainakin nautin, muista on mahdoton sanoa. Ainoa asia mikä hieman huvitti oli tämä pariskunta. Molemmat olivat sonnustautuneet retkeilykenkiin ja pitkiin housuihin (pelkäsivät hyttysiä vaikka oli 27 astetta lämmintä), pikeepaitoja lukuun ottamatta golflook oli kateissa. Kumpikaan ei seurannut minne oma tai kenenkään muunkaan pallo lensi. Herra meinasi lyödä useampaan otteeseen mun palloa ja kerran huitasikin Janin palloa, onneksi kyseessä oli varapallo niin vahinkoa ei tullut. Jos nuo kaksi pelaavat kahdestaan niin mitähän siitä seuraa? En halua olla toiste todistamassa :)

Vaikka aurinko on yksi maailman ihanimmista asioista vei kuumuus veronsa. Yritin sinnikkäästi tankata läpi matkan ja pitää nestetasapainoa yllä. Tiesin epäonnistuneeni, kun päätä alkoi jomottaa takaysillä. Olen saanut pari kertaa pahan auringonpistoksen ja niistä herkistyneenä kärsin samasta vaivasta aina kuumuuden vallitessa. Vaikka hedari oli paha ja vei minut ajoissa nukkumaan en sentään oksentanut tai saanut muita oireita. Lievää jomotusta on yhä ilmoilla näin seuraavana aamunakin, mutta eiköhän tämä tästä lähde helpottamaan. Auringon kanssa ei ole siten leikkimistä, onneksi aurinkokertoimet sentään suojasivat ihoani.

Yllä kuvasarja svingistäni, joka myös osoittaa tekniikkavirheeni. Kuvassa neljä se näkyy eli käteni nousevat liian korkealle. Tämä avaus myös epäonnistui eli johtuikohan kuvauspaineista? Yllättävän hyvin paketti pysyi muuten kurissa, mutta välistä vika uusiutui ja ilmeni epäonnistuneena osumana. Sanoisin silti, että parannusliikettä on näkyvillä ja optimistina uskon parempaan huomiseen sekä tippuvaan tasuriin. Luojan kiitos kesää on vielä jäljellä ja Takkulan lisäksi on suorastaan pakko käydä uudestaan Kanavagolfissa verestämässä muistoja.