Kotiin päästyäni oli aika uupunut olo. Kulutin aikaa netissä notkuen ja hetken mietittyäni päätin hankkia uuden joogamattokassin. Eräs YogaRocksin ohjaajista on perustanut yrityksen, joka valmistaa ja myy joogakasseja ja -vaatteita. Kannattaa käydä katsomassa www.bahiniwear.com. Siinä väsymystä vastaan taistellessani tuli todella onnellinen olo, kun tiesin saavani joskus marras-joulukuussa upouuden joogakassin, en edes tykkää nykyisestä. Kivan designin lisäksi plussaa on se, että kassien kuvat on piirtänyt sama nainen, joka on tehnyt/suunnitellut upean perhostatuointini. Joka päivä ihailen olkapäälleni laskeutunutta kaunotarta...kannatti.
Kun hankinnat oli tehty suuntasin joogailemaan. Tunti flow joogaa ja päälle puolen tunnin tehokas pilatesosuus vatsoille, perinteinen torstaicombo, tunnetaan myös nimellä hot fusion. Vaikka lihakset olivat aika ärtyneet alkuviikon kuntoiluista teki liike taas hyvää. Lämpö tekee liikkumisesta helpompaa, mutta samanaikaisesti tunnista astetta rankempaa settiä. Pienetkin liikkeet pystyi tuntemaan ja yritin samalla availla kropan pahimpia jumituksia. Hiki virtasi pitkästä aikaa todella voimakkaasti ja lopputulos oli haiseva, mutta onnellinen.
Tässä vaiheessa, kun maha on täynnä, olet suihkua vaille valmis nukkumaan ja kroppa on jo rauhoittunut päivän menoista, on kokonaisvaltaisen hyvä olo. Tunnen syvää kiitollisuutta kaikesta ja en mistään...tänäänkin oli hyvä päivä <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti