Kirkko erosi suomalaisesta versiosta tyystin, ainoa yhtäläisyys taisi olla ristin merkki. Penkit olivat kuin elokuvateatterissa, seinillä oli kolme isoa scriiniä ja velonheittimet olivat kuin discosta. Iso tila täyttyi lopulta kokonaan ja kaikki muut tuntuivat tuntevan toisensa. Paikalle tultiin iloisesti rupatellen ja kaikkialta huokui välittömän lämmin tunnelma. Harmi ettei kuvia saanut ottaa tilaisuuden aikana, ois vähän poltellut.
Tilaisuus alkoi siten, että lähes kaksisataapäinen kuoro alkoi laulaa, jokseenkin vaikuttava veto. Virsikirjoja ei tarvittu, sillä sanat näkyivät jättiscriineiltä, näppärää. Alussa seisomme kuin suolapatsaat, mutta lopulta laulettiin mukana. Porukka kirjaimellisesti jammaili mukana ja kieltämättä fiilis oli käsinkosketeltavissa. Sanoisinko, että amerikkalaiset viisut pesevät kotimaiset kuus nolla. Poissa oli vakavuus, synkkyys ja surumielisyys, täällä uskonto on iloinen asia.
Parin tunnin aikana oli kaksi minuuttinen, jonka aikana piti kätellä ja tutustua mahdollisimman moneen ihmiseen. Yhdessä vaiheessa ensikertalaiset nousivat ylös ja meitä käteltiin lähistöltä God bless you meiningeillä. Saarna oli hauska, opettavainen ja tsemppavaa tarina, todellista lifecoutsausta. Pappi oli kuin stand up koomikko, kaikenlainen syyllistäminen ja vakavuus loistivat poissaolollaan. Lopussa lähellä olevia vielä halattiin, mikä tuntui hieman oudolta, mutta maassa maan tavalla.
Täytyy todeta, että tämäkin oli mahtava kokemus. Sanonta mustat donkkaa tykimmin pitänee paikkansa niin koripallossa kuin kirkon menoissakin. Meidän lisäksi mestoilla ei siis ollut montaa muuta valkonaamaa, onneksi ollaan sentään brunetteja. Ihailen tummaihoisia naisia, jotka ovat upeita, kauniisti laitettuja ja kantavat itsensä hienosti, sellaisia oli "pari" paikalla.
Silta Brooklynissa, mutta tää ei ole se kuuluisa versio
Tuollaisella vesitaksilla ois kiva huristella keväällä
Pikkuisen ränsistyneitä mestoja Brooklynin suunnalla
Pienoisen hurmoksen päätteeksi otimme metron Brooklyn Bridgen juurelle. Käytiin räpsimässä kuvia kuuluisasta sillasta ja olihan tuo(kin) ihan näkemisen arvoinen juttu. Bongattiin samalla Grimaldi's niminen pizzeria, jossa väitetään olevan kaupungin parhaat pizzat. Kävi myös mieletön mäihä, sillä saatin pöytä suoralta kädeltä. Hetkeä myöhemmin jono kiemurteli kadulle asti. Olihan se vaan totta, että pizza oli to-del-la herkullista. Kannattaa siis poiketa, mikäli sattuu sopivalle lähietäisyydelle.
Päivän selfie ja selfiehäirikkö takavasemmalla
Brooklyn Bridge - komia mesta
Jatkettiin matkaa ylittämällä Brooklyn Bridge eli been there done that. Sitten tehtiin kaupunkikierros päälle ja jälleen huomattiin, että kilsoja kertyi taas. Kun jaloissa alkoi painaa, oli kello lähemmäs neljä. Tällaisessa paikassa aika menettää merkityksensä ja päivät vaan hurahtavat. Tässä vaiheessa kävely ei inspiroinut, joten metrosompailua kehiin ja hotellille lepäilemään.
Alustava suunnitelma oli lähteä stand up -iltaan, mutta väsymys voitti. Päätimme perua pöytävarauksen ja pienoisen välikuoleman jälkeen suunnattiin kaupungille syömään. Vaikka take away valikoimat ovat valtavat, teki mieli istahtaa ajan kanssa alas. Tosin tässä kaupungissa ei juurikaan tunneta rauhallisen pysähtymisen taktiikkaa. Tilaukset pitäisi tehdä sekunnissa, ruokailu on nopea toimitus ja tehokkuus on muistettava myös paikalta poistuessa. Vaikka loma on ollut menestys, alkaa pikku hiljaa kaipaamaan kotiin ja omaan arkeen. Huomenna viedään viimeistä kokonaista lomapäivää ja tuhlataan loput dollarit, tiistaina sitten kentälle ja pitkä tie kotiin alkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti