Lukutaito on mieletön asia, jonka opimme 6-7 vuotiaina. Itselleni nuo alkumetrit olivat hankalia. Ne lienevät ensimmäiset kunnolliset mieleen painuneet muistoni. En todellakaan vakuuttanut taidoillani kouluun mennessäni, sillä niin lukeminen kuin laskeminenkin oli vaikeaa, suorastaan tuskallista. Muistan vieläkin koulutehtävän, jossa aapisesta piti rengastaa sanat. Ympyröin ie, koska näin siinä lukevan ei, lievä lukihäiriö oli jo silloin nähtävissä. Äiti tarkasti läksyt ja kertoi sen olevan väärin sekä laittoi pyyhkimään vastauksen. Olin kuitenkin niin varma vastauksesta, että korjasin vastaukseni, kun äiti ei katsonut...pieleenhän se meni, enkä ymmärtänyt miten opettajakin oli väärässä.
Sitkeydellä, kovalla työllä ja kyynelten sävyttämänä se sitten alkoi aukeamaan kevätlukukaudella. Koulussakin vähän kiusattiin, kun jouduin käymään erityisopettajalla, mutta pikkuhiljaa pääsin jutun juuresta kiinni. Jotenkin olin jo pienenä uppiniskaisen sisukas ja vastoinkäymiset saivat tekemään entistä lujemmin töitä. Äiti teki myös parhaansa (sai varmaan osansa kiukuttelusta sekä itkuista) ja muistan hämärästi, kun kirjaimista alkoi lopulta muodostua sanoja ja sain ensimmäisen oikean kirjan luettua. Se oli sellainen vihreä varis kirja, joka oli helppolukuinen sarja eka- ja tokaluokkalaisille.
Lukutoukka luonnollisessa lookissa, tukka sekaisin eikä meikeistä tietoakaan
Sitten lukutoukkaelämäni alkoikin eikä loppua näy. Lapsena luin Tiina-kirjoja ja jotain nuorten etsiväkirjoja. Sen lisäksi rakastin satuja ja tietyt lastenkirjat miellyttivät erityisesti mm Puppe-kirjat ( ne kurkistusluukut on ihania) ja Mauri Kunnaksen tuotanto. Arvatkaapa mitä kirjoja ostan nykyisin kummilapsilleni? Rakkauteni tarinoihin oli silti alkanut aiemmin, sillä äiti luki minulle aina, kiitos siitä. Olen kuullut sadun jos toisenkin sekä saanut intohimon kirjoihin äidinmaidossa.
Nykyisin luen lähes pääsääntöisesti dekkareita ja murhamysteereitä. Jos pitää valita kirjan ja elokuvan välillä haluan aina lukea kirjan ensin. Sitten tuijotan filmiä pettyneenä, koska se on säälittävä versio oikeasta tarinasta ja laimea kuvaus henkilöhahmoista. Ainoa kirja joka on elokuvaa huonompi on mielestäni Bridget Jones. Minulle netti ja some eivät voi ikinä korvata kirjoja, siis sellaisia ihan oikeita ja taiteltavia, pokkarit on parhaita.
Tänään olikin täydellinen päivä sukeltaa tarinan syövereihin. Luin jokin aika sitte lehdestä kirja-arvostelun Gillian Flynnin menestyskirjasta Kiltti tyttö ja teos piti hankkia melkein siltä istumalta. Hyvän kirjan kietoessaan otteeseensa on vain ahmittava tarinaa, kaikki muu saa väistyä. Viisi tuntia työskenneltyäni kroppa alkoi kitistä makoilusta ja erityisesti selkälihakset irvistelivät eilisen treenin jäljiltä. Se painojen lisääminen tuntuu sittenkin jossain vaiheessa. Oli siis pakko lähteä pienelle kävelylenkille ja kieltämättä happihyppely teki hyvää. Jostain syystä diggailen myös sadesään lenkeistä, ilma on happirikasta ja kosteus hellii ihoa.
Pieni tauko teki hyvää ja sitten piti jatkaa. Kyseinen teos koukutti alkumetrien jälkeen ja lopputulosta ei voinut arvata vaikka kuinka yritti. Nyt leffankin voisi käydä katsomassa, sillä se on saanut hyvät arviotaan kieltämättä olisi kiva nähdä miten tarina on siirretty valkokankaalle. Seuraavaksi pitää vain päättää minkä kirjan otan seuraavaksi käsittelyyn. Viikossa ehtisi hyvin lukea kirjan ja sitten saisi reissuun lentomatkoja varten uuden opuksen. Elämän sietämätön keveys meinaa taas iskeä päin näköä :)
Tarinan opetus on se, että lukeminen on ihanaa, joten lukekaa hyvät ihmiset!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti