Mielestäni joulun tärkein asia on se, että muistaa itselleen tärkeitä ihmisiä (sekä eläimiä) ja kantaa kortensa hyväntekeväisyysteen. Oikeastaan hankin lahjoja aika vähän, lähinnä kummilapsilleni ja siskolleni eli helppo homma! Olen kotoa oppinut sen, että vaikkei itsellä ole paljon niin jollain on vielä vähemmän ja niin kauan kuin voi antaa edes jotain pitää niin myöskin tehdä. Pelkkä ajatus siitä, että maailmassa on pieni lapsi, joka ei saa jouluna pakettia tai joutuu näkemään nälkää tekee pahaa. Niinhän ei saisi olla, eihän?
Itse osallistuin joulupuu keräykseen, jossa kerättiin lahjoja lapsille ja sujautin muutaman euron Pelastusarmeijan keräyslippaaseen. Joulupuukerykseen osallistuminen oli tehty helppoakin helpommaksi, sillä kuusi oli tuotu työpaikallemme asti. Käärin pakettiin useamman Disneyn dvd:n, joiden toivon ilahduttavan jonkun elämää uudestaan ja uudestaan. Olisin kyllä huolinut vastaavat lahjat itsekin, sillä aikuiseksi kasvamisesta huolimatta rakastan ikuisesti lastenohjelmia. Täytyy sanoa, että joulumieli valtasi, kun sai lahjat kuusen alle. Todellisen juhlatunteen saa kuin saakin antamalla. Voitte vain kuvitella kuinka iloisia naamoja tuon puun ympärillä hyöri :)
Vuoden viimeinen kuukausi ei ole ollut mikään elämäni huippuhetki. Olen kamppaillut väsymyksen kera ja vältellyt kaikkea kuntoiluun liittyvää. Siksipä blogikin on uinunut ruususen unta, sillä "töistä kotiin ja sohvalle päikkäreille" -elämäni ei ole kovin hohdokasta. Uskon silti uuteen nousuun viimeistään vuodenvaihteen jälkeen...uuden vuoden lupaus on vahvasti työn alla. Tulee tosin olemaan jotain ihan muuta kuin liikkumiseen liittyvää, palaan aiheeseen myöhemmin. Mutta anyway yksi asia on ilahduttanut erityisesti, nimittäin tv2:n joulukalenteri. Sellainen perinteinen kalenteri kotoani puuttuukin, mutta tämä tv-versio on tuplasti parempi. Jos olet missannut moisen niin ei hätää, kaikki jaksot löytyvät YLE Areenasta eli hopi hopi nettiin.
Vietän joulun välipäivät näillä näkymin töissä ja aherran muutaman projektin kimpussa. Uusi vuosi tulee käynnistymään vauhdikkaasti, joten tavoitteena olisi tehdä muutama tehokas duunipäivä pyhien lomassa. Olen aika innoissani uusista mahdollisuuksista, näissä hommissa haasteet eivät lopu kesken...hyvä niin. Uskon silti, että ehdin hengähtämään, ottaa useammat päiväunet, katsella töllöä kyllästymiseen asti ja lukea, kirjavarasto odottaa jo. Aaton jälkeen käynnistän leivontaurakan, sillä tapanina juhlistan pienimuotoisesti syntymäpäiviäni ja pöytä pitäisi laittaa koreaksi.
Toivottelen kaikille ihanan rentouttavaa joulua. Peukutan hyvän mielen, läheisyyden ja jouluherkkujen puolesta. Unohda kiire ja stressi, näytä kieltä liialliselle hössötykselle sekä nauti elämästä <3

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti