Unimato

Aivoihini on mitä todennäköisemmin pesiytynyt unimato. Se saa minut haukottelemaan illalla klo 20-21 maissa, tekee aamuherätyksistä pitkänmatkan juoksuun verrattavia liikuntasuorituksia ja yrittää pakottaa kesken päivän unten maille. Sivuoireina ovat mm jatkuva palelu ja kasvojani koristavat mustat silmäpussit, ihan Vesa Keskisen tasolle tilani ei ole sentään edennyt...mutta tilanteen jatkuessa sekin lienee odotettavissa.

Viikon kuntoilusaldo on melkein pakkasen puolella. Perjantai oli ensimmäinen päivä, kun tunsin itseni voittajaksi flunssan saralla, mutta ajatus pikkurillinkin liikuttamisesta tuntui työpäivän jälkeen mahdottomalta. Viikkojen lorvinta on myös jättänyt käyntikorttinsa kroppaani...eih! Samalla kynnys normiliikunnan pariin on kasvanut melkoiseksi. Kun siihen yhdistää unimadon olemassaolon, on yhtälö melkein mahdoton ratkaistavaksi.

Onneksi olen saanut itseni edes pariin otteeseen ulos, löysä kävelylenkki on tässä vaiheessa parasta siedätyshoitoa ja tyhjää parempi vaihtoehto. Eilen lähdin samoilemaan illalla, kun olin toipunut pahimmasta unikohtauksesta. Lopulta innostuin heittämään hieman pidemmän lenkin ja kevyt liike tuntui niin hyvältä, ihminen on vaan luotu liikkumaan. Tässä vaiheessa rohkenen veikata, että tulevalla viikolla asioita alkaa tapahtumaan.

Ohessa pari otosta Itsenäisyyspäivän kahvin hakureissultani. Tyydyn vain toteamaan, että olisipa ulkona läpi talven lunta. Valkoinen peite toisi hieman valoa maailmaan ja se olisi enemmän kuin tervetullutta tähän pimeyteen. Noh toivossa on hyvä elää <3