Kappale kaunista golfia

Pallo teki kodin bunkkeriin
ja kaivautui omaan koloon

Sunnuntaina satoi ja sääennuste näytti varsin kurjalta...mutta asioilla on tapana järjestyä. Loppujen lopuksi illaksi tuli mitä kaunein ilma. Kenttä oli pukeutunut syksyyn ja taisin keskittyä kuvaamiseen enemmän kuin pelaamiseen. Viikon sairastelun jälkeen golf teki hyvää, mutta totta puhuen en olisi jaksanut kiertää koko lenkkiä. Onneksi pelikaverini oli meistä se viisaampi ja päätti kurvata etuysin jälkeen parkkipaikalle. Harmi vaan, että samainen tapaus kurvasi kentältä sen verran vauhdikkaasti kotiin, että poliisi palkitsi hänet pikavoitolla. Psst...tästä ei sitten saa puhua!



Silmä lepää

Takaisin golfiin ja kauniisiin maisemiin. Jos ei ole koskaan eksynyt golfkentälle ei voi edes kuvitella miten kaunis laji on kyseessä. Muistan vieläkin ensimmäisen kierrokseni, olin caddien roolissa ja ihastuin lopullisesti. Kenttä on kuin jättimäinen puisto, kuvittele kauniisti ajetut nurmikot joita reunustaa toinen toistaan upeammat puut sekä pensaat. Ja entäs ne vesiesteet, jonne muuten katoaa lukemattomia palloja vuosittain, ne viimeistään salpaavat hengen. Yhtlöön kuuluu vielä kentän tuntumassa asuvat eläimet, etenkin sorsaperheiden kasvua on helppo seurata. Sanat eivät riitä, kannattaa siis lyöttäytyä himogolffareiden matkaan edes kerran elämässä.

Valoja ja varjoja

Mun kalenterista löytyy pari tärkeää merkintää. Lauantaina 15.9 pelataan naamakirja open Porvoossa eli Facebookin ryhmän Golffaamaan? perinteinen kisa. Lähden uteliaisuuttani mukaan ja toivon, että saan mukavia pelikavereita seuraavalle kesälle. Samana päivänä olisi työpaikan perinteiset sikabileet, mutta golf painoi vaakakupissa enemmän. Toinen tärkeä päivämäärä on torstai 20.9 eli Soneran golfkerhon syyskisa skabaillaan Messilässä. Otin varmuuden vuoksi koko päivän vapaaksi, ehdin nukkumaan pitkään ja käyttämään Onninkin lenkillä ennen kuin kisafiilis valtaa mieleni. Eikä haittaa vaikka vastaavia kalenterimerkintöjä kertyisi enemmänkin. Haaveilen siitä, että ehtisin palaamaan golfkenttien syysmaisemiin vielä yhden käden sormien verran.

Takkkula väylän 5 ja 6
välistä ikuistettuna

Tämä on siinä mielessä ihana viikko, että ehdimme Onnin kanssa lenkkeilemään. Eilen meidät pystyi bongaamaan pitkästä aikaa tutun lenkkipolun varrella. Hymyiltiin molemmat leveästi (kyllä sen huomaa kun koira hymyilee) ja nautittiin siitä, että olemme jälleen yhdessä. Me kuulutaan yhteen, ollaan hyvä tiimi ja mitä parhaimmat kämppikset. Onni voisi tosin siivota ja maksaa puolet asumiskuluista :)


Maanantain kunniaksi palasin ruotuun, hyvä minä. Eväät kulkivat taas orjallisesti vaa'an kautta. Oikeastaan vähän hävettää, kun muistelen edellisen viikon ruokia. No oli se silti kivaa herkutella ja arvatkaapa mitä rahka maistuu herkulliselta! Eli ehkä se oli sen arvoista.