tiistai 8. heinäkuuta 2014

Oma maa mansikka

Maanantain kotiinpaluun jälkeen olin aivan tokkurassa. Onneksi nappasin kentältä evästä niin kotiin ei tarvinnut palata tyhjin käsin. Ensimmäiseksi latasin pyykit pesukoneeseen, jostain syystä pyykkäys oli ykköshaaveeni, sitten söin ja kolmantena painuin nukkumaan...mmm omaan sänkyyn. Parin tunnin päikkäreitten jälkeen olo oli kuin humalaisella. Minulla oli kuitenkin yksi päämäärä, nimittäin mansikat. Onneksi Suomeen oli tullut vihdoinkin kesäsäät ja mansikkasato oli kypsynyt, joten ei kun kaupoille.

Viikon herkuttelun ja löhöilyn jälkeen keskivartalo näyttää jokseenkin turvonneelta, joten pieni ryhtiliike oli tarpeen. Tosin motivaatiota ei tarvitse edes etsiä, sillä pyrin olemaan tietyissä mitoissa aina. Muutaman kilon heilurin sietää ja ymmärtää, mutta nyt on palattava kunnolla ruotuun. Näin kesällä se on onneksi myös helppoa, sillä marjat ja kasvikset ovat parhaimmillaan. Nyt kannattaa sijoittaa pieni omaisuus kotimaisiin marjoihin, sillä ne ovat todellisia vitamiinipommeja.

Hamstrasin heti alkuun kolme litraa mansikoita ja litran kirsikoita. Kirsikat nyt ovat tuontitavaraa, mutta niin herkullisia, ettei niitä voi jättää ostoskorin ulkopuolelle. Iltapalaksi herkuttelin molempia, käsittämättömän hyvää. Aamulla valmistin ison satsin mansikkarahkaa, jota mustoin hieman banaanilla ja vanilian makuisella soijamaidolla. Päälle vielä tuoreita mansikoita niin avot kylläpä kelpasi. Ellei rahkaa tuunaa kunnolla en pysty edes syömään sitä, mutta näillä keinoin se muuttuu ruorastaan maukkaaksi. Kevyempi ote ruokaan on siten otettu, katsotaan miten projekti etenee, sillä lomalaisen rytmi ja säännöllinen ruokavalio eivät useinkaan mahdu samaan lauseeseen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti