Oodi PMS:lle

Omistan tämän viikon ja kirjoituksen PMS:lle sekä kaikille niille ihanille naisille, jotka saavat siitä osansa. Arvatkaapa mitä...viikko on ollut aika rankka ja oikeastaan mikään ei ole mennyt suunnitelman mukaan, mutta sehän on vain elämää. Sanotaanko näin, että se mikä ei tapa se vahvistaa ja tällä viikolla on vahvistettu nahkaa turhankin paljon.

Kuukautisia edeltävä oireyhtymä (premenstruaalisyndrooma, PMS) tarkoittaa kuukautiskierron lopulla ilmeneviä psyykkisiä ja fyysisiä oireita, jotka olennaisesti haittaavat naisen elämää. Oireyhtymä ei tarkoita sellaisia ennen kuukautisia yleisesti esiintyviä lieviä oireita tai negatiivisia tuntemuksia, jotka ovat useimmiten normaaleiksi katsottavia. Jonkinlaisia negatiivisia oireita esiintyy noin 80 prosentilla naisista ennen kuukautisia, mutta varsinaisen premenstruaalioireyhtymän esiintyvyys lienee huomattavasti harvinaisempaa. Määritelmästä riippuen PMS:n esiintyvyydeksi on eri tutkimuksissa saatu jopa 1–90 prosenttia, mutta vaikean oireyhtymän esiintyvyys lienee noin 2,5–8 prosenttia.^[1] Oireyhtymän oireet ovat syklisiä ja ne alkavat keskimäärin viikkoa tai kahta ennen menstruaatiota ja päättyvät vuorokauden sisällä menstruaation alkamisesta. PMS:n kuvasi brittilääkäri Katharina Dalton 1950-luvulla.^{[2](Lähde Wikipedia)}

Viikkohan alkoi ihan suunnitelman mukaan. Nautin kunnon rääkistä maanantaina ja tiistaina Gentailla ensin CrossCircuitin ja sitten KuntoMIXin muodossa. Tiistaina toivoin matkalla, ettei ohjelmassa olisi pukkihyppelyitä ja tokihan niitä oli, taisin manata ne estraadille. Ei siinä pukkihypyt ovat todella tehokkaita ja saavat hien virtaamaan, mutta kun varrella on mittaa puolitoista metriä niin kampeappa sellaisen satakahdeksankymppisen miehen ylitse. Tulee niin elävästi mieleen ala-asteen liikuntatunnit ja telinevoimistelu, joku juuttui aina nolosti sen pukin päälle kun muut loikkivat yli gasellinomaisesti. Taitaa olla pieniä traumoja.

Keskiviikkona jäin työpäivän jälkeen työpaikan salille, jossa treenattiin tekemäni ohjelma työkaverilleni kuntoon. Olin napannut alkulämmittelyn joltain Gentain tunnilta ja tulihan se taas todettua hyväksi sekä tehokkaaksi. Aika hyvän setin sitä voi tehdä kotonakin omaa kroppaa ja kahvakuulaa käyttäen. Aloin myös suunnitella circuit tyylistä treeniä duunipaikan pikkusalille, Lennu lupasi oitis lähteä mukaan. Pitäisi kaivella sopiva päivä kalenterista ja houkutella pari muutakin messiin. Mutta palaan tähän jos idea otetaan käytäntöön.

Ja silloin keskiviikkona se sitten iski eli PMS...pääsen siis vihdoinkin aiheeseen. Kun Lennu oli rääkätty ei ku treenattu suuntasin kotiin. Ruokarytmi oli vähän kärsinyt työpäivän hektisyyden takia, joten mielihalut alkoivat riivata. Pakonomaisesti etsin kotoa jotain, joka korjaisi tilannetta ja katseeni osui lusikkaleipiin. Olin leiponut joulua varten lusikkaleipiä, jotka sitten unohtuivat ja olivat yhä kappaleina eli ei kun marmeladikippo kouraan ja rakennuspuuhiin. Havahduin todellisuuteen, kun suurin osa oli kadonnut suuni kautta lopullisesti. Eihän tällainen ahmiminen kuulu mun tyyliin, normaalisti se syöminen vaa'an kautta on niin helppoa.

Koska Onni oli lähtenyt maalle pääsin torstaina suoraan töistä salille, arjen luksusta. Treeni sujui hyvin, mutta karu totuus paljastui kotona. Tällä viikolla ei ole ollut pulaa mielihalujen suhteen ja nyt katseeni havaitsi haukkamaisesti pussillisen gojimarjoja raakasuklaakuorrutteella. Osui ja upposi, tosin varmasti sata kertaa parempi valinta kuin ne herkulliset lusikkaleivät. Ei se silti poistanut syyllisyyden tunnetta :( jätin toistamiseen iltapalan syömättä, sillä energiavaje oli kyllä täytetty.

Perjantaihin päästyäni olin jo luovuttanut ja myöntänyt heikkouteni. Huomatkaa, että kyllä minäkin osaan ja vedän välillä täysin överiksi. Työpaikan kahvihuone notkui herkkujen painosta (ja sehän sopi mulle) sillä moni kollega pisti työpaikan oven takanaan kiinni lopullisesti. Korvasin iltapäivärahkan pullalla ja suklaalla, jonka jälkeen oli niin kehno olo. Salin sijaan painuin kotiin ja suoraa päätä peiton alle...antauduin kurjuuden maksimoinnille. Ja sieltä kaivauduttuani löysin kaappien syövereistä kovettuneita vaahtokarkkeja, epätoivon hetkellä kaikki tuntuu käyvän.

Launataina valmistauduin toistamiseen viikon sisällä kuntosalivalmentajaksi. Lähdin elämäni ensimmäisen kerran katsastamaan Hollolan uimahallin salin, jossa mua odotteli Annukka. Annukka on hyvän ystäväni Reetan työkaveri ja lupauduin ottamaan hänet koekaniiniksi. Vaikkei oltu aikaisemmin tavattu päästiin heti samalle aaltopituudelle. Pari tuntia siinä vierähti, kun katsottiin liuta liikkeitä ja suunniteltiin siinä sivussa toimiva treeni myös kotiin. Mutta kotimatkalla mua riivattiin taas...ei kun mäkkärin kautta kotiin. Mikä siinä roskaruuassa viehättää? Todellisuuden nimissä se maistuu aika karmivalle.

Arvaatte varmaan, että harmitti! Ei muuta kuin peiton alle mököttämään, on se aikuisillekin sallittua. Annoin itselleni luvan velloa itsesäälissä ja kurjuuden maksimoituessa tunsin itseni niin sairaaksi että. Niveliä särki ja vatsassa velloi, vaivuin uneen pyykkikoneen tasaisesta jytkeestä huolimatta. Havahduin kollegan puheluun ja tämän kertoessa lenkistään tartuin itseäni niskasta kiinni. Ulkona paukkuvasta pakkasesta -15 huolimatta painuin juoksemaan. Vellominen sai riittää ja tällä kertaa juoksisin pahan olon pois.

Kuin ihmeen kaupalla ulkona oli helppo hengittää. Paha olo jätti minut rauhaan ja kirjaimellisesti juoksin kaupungin halki. Ensin pinkaisin liikenteeseen juoksemalla Joutjärven ympäri, jatkoin Möysästä muotoiluinstituutin ohitse Sibeliustalolle ja sieltä urheilukeskukseen. Hyppyrimäkien loisteesta jatkoin radiomäen kautta kaupungintalolle, josta onkin lähes suora reitti kotiin. Puolitoista tuntia myöhemmin olin voittaja ja vuoden ensimmäinen yli kymmenen kilometrin lenkki oli onnellisesti takana.

Hernekeitot naamaan, kuivat vaatteet päälle ja rakkaan ystävän luokse. Kutsuin itseni kylään ja tilasin saunankin lämpiämään. Röyhkeää, mutta olin pienen turinatuokion ja saunan tarpeessa. Pakkasen yhä paukkuessa tehtiin Jonnan kanssa ensin hyvä kävelylenkki, joka toimi palautteluna kaupunkijuoksulle. Sitten kiivettiin lauteille ja kummipoikanikin liittyi seuraan muutaman pikkuauton kera, ihana pikkumies. Mua kohdeltiin kuin mitäkin arvovierasta ja ennen kotiinlähtöä sain iltapalaksi itse tehtyjä kauraruutuja sekä mustikkamuffineita. Alkoi jo pikkuhiljaa helpottaa :)

Tänään tunnen olevani tasapainossa ja itseni herra. Olisikohan se riivaaja jättänyt minut rauhaan? Ohjelmassa on siivousta, golfvalmennusta ja pakkausta, vuoden ensimmäinen työmatka starttaa huomisaamulla. Menen tutustumaan uusiin/vanhoihin työkavereihini Lappeenrantaan. Mähän olen asunut usamman vuoden Lappeenrannassa ja koirani Onni on paljastassuinen lappeenrantalainen. Töissä tapahtuneen organisaatiomuutoksen pääsen tekemään pitkästä aikaa töitä vanhojen työkavereitteni kanssa, tosin reilussa kuudessa vuodessa jengi on muuttunut melkoisesti ja niin on varmaan meininkikin.

Parasta tässä reissussa on kuitenkin se, että voin yhdistää huvin ja hyödyn. Maanantai-iltana lähdetään lenkkeilemään ystäväni Evan kanssa. Meillähän on sovittu ja maksettukin osallistuminen Helsinki City Run:lle 4.5 eli juoksukuntohan tässä on tavoitteena. Katsotaan miten se juoksu kulkee vanhoissa kotimaisemissa. Ja tiistai-iltana palkitsen itseni tutustumalla paikalliselle salille. Iltakuntoilujen välissä paiskitaan sitten töitä olan takaa, mukavaa vaihtelua arkeen ja edellisestä työmatkasta on kulunutkin reilusti aikaa.

PS: Yritän aktivoitua tässä kirjoittelussa, mutta aina ei ehdi. Jostain syystä en saa edelleenkään lisättyä kuvia...ärsyttävää. Varmaan teen jotain väärin, mutta tekniikkapeukaloni on keskellä kämmentä.