Syy miksi tykkään olkäpäiden treenaamisesta on se, että kehityksen näkee nopeasti. Allekirjoittaneen tapauksessa yläkropasta rasva palaa parhaiten eli lihaksetkin alkavat erottua kivasti (tai siis edes vähän). Toiseksi painoja on helppo lisätä, toki tämä riippuu hieman liikkeestäkin, mutta lihas ottaa hyvin ärsykettä vastaan. Vipunostot sivuille on tosin sellainen tappoliike, että kehitystä tai sen paremmin valoa tunnelin päässä ei yksinkertaisesti näy. Kolmanneksi vain pari nasevaa liikettä riittää eli samassa aiheessa ei tarvitse pysyä koko iltaa.
Päälle vielä rinta- ja ojentajalihasten rääkkäystä niin olin done. Oli jotenkin helppo painaa tällä kertaa, it's good to be back flunssaputken jälkeen. Ärsyttää, kun nuo kausitaudit aina sotkee treenikuvioita, mutta ei kuin uuteen nousuun. En tee tällä hetkellä mitään tappotreenejä ja se on tietoinen valinta. Toki valitsen painot siten, että ne tuntuvat ja viime viikon senttien jälkeen olin aika dead meat, mutta kevyesti mennään. Pyrin kiinnittämään huomiota suorituspuhtauteen ja nopeuteen esim rintalihaksia tehdessä hitaat palautukset laittavat kropan lujille.
Juuri nyt tuntuu siltä, että on tarpeeksi puristuksissa muista syistä. Töissä on ainainen kiire, joten kroppa ei kestä kaikkea. Päätin myös jatkaa ruokavaliolla, johon kuuluu reilusti hiilareita. Itsellä hiilareista tinkiminen vaikuttaa lähes välittömästi vireystasoon eikä kovin kehuttavalla tavalla. Tämä Bikini Challenge Winter edition, jota noudatan sisältäisi vähemmän hiilareita kuin mitä käytän. Koska tavoitteena ei ole kisakunto, minkään sortin syömishäiriö tai edes valtava painon pudotus annan ääneni terveelle maalaisjärjelle. Uskoisin, että tiedän parhaiten mikä minulle sopii. Eli tiukkaa treeniä kevyemmällä otteella ja jaksamista tukeva ruokavalio, yritetäänpä nyt kerrankin välttyä vauhtisokeudelta.
PS: Hurjan noloa räpsiä salilla selfieitä, tulee sellainen teinifiilis...ai niin mähän oon aika teini :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti