Kyllähän tuo nelijalkainen tajusi heti kättelyssä kuka oli saamapuolella. Heti piti leikkiä uusilla leluilla, hiirisetti on muuten Halloween teemalla koristeltu eli varsin ajankohtainen. Myös uusi vessa piti testata ja ilmeisesti sinne oli ihan mukava kiivetä. Uudet ruuatkin meni välittömästi makutestiin ja laatukriteerit läpäistiin välittömästi...onneksi, ois ollut muuten kodittomilla kissoilla joulu. Enpä olisi hetki sitten uskonut, että pistän euron jos toisenkin kissaan, mutta onhan sitä vaan kiva hemmotella. Toinen on kuitenkin kokenut kurjiakin juttuja, joten nauttikoon nyt elämästään...ja Hamppuhan nauttii.
Jos Hampulla oli kissanpäivät niin eipä voi itsekään valittaa. Palkkapäivän kunniaksi olin varannut ajan kampaajalle ja karmea juurikasvu katosi vihdoinkin. Lapsena haaveilin kampaajan urasta ja ehkäpä siksi kampaamon tuoliin istuminen on aina yhtä ihanaa. Ihailen miten joku onkin niin ammattitaitoinen ja loihtii uuden lookin kulahtaneen tilalle. Vaihdoin punaisen värin vaihtelun vuoksi ruskeaan ja brunettina oleminen on pitkästä aikaa tosi jees!
Kipaisin pikaisesti pankissa noutamassa tilaamani dollarit, New Yorkin reissu vaan lähestyy. Alan varmaan laskemaan kohta tunteja lähtöön, sillä olen aivan innoissani. On oikeastaan vaikea kuvitella mitä kaikkea lomalla tulee nähtyä ja koettua, vaikka kuinka onkin lueskellut matkakirjaa sekä imenyt itseensä netistä tietoa Big Applesta. Huomenna vietetään ystäväni ja matkakumppanini kanssa fiilistelyiltaa tulevan matkan tiimoilta...ollaan melkein valmiina.
Päivän kohokohta oli kuitenkin vasta edessä. Muutaman mutkan kautta kuljettuani pääsin varsinaiseen kohteeseen. Näin kolmea erittäin rakasta ystävääni ja syötiin pitkän kaavan mukaan lahtelaisessa Taivaanranta-ravintolassa. Tämä on mulle se paras voimavara mitä maailmassa on ja oli ihana vaihtaa kuulumiset. Tällä jengillä voisi viettää loputtoman paljon aikaa, onneksi seuraavat treffit lyötiin heti kalenteriin odottamaan. Kun tukka oli hyvin, maha täynnä ja matkakuume kovimmillaan oli kiva hurautella kaupan kautta kotiin.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
t: hemmoteltu kissa & onnellinen nainen


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti