Vailla sen tarkempia suuntaviivoja samoiltiin putiikista toiseen. Hullaannuttiin Victoria's Secretin kolmikerroksisesta alusvaatekaupasta, bongailtiin sujuvasti nähtävyyksiä jne. Vaikkakin kaupungin kadut ovat suorakulmaisia, tuottaa yhä pieniä haasteita suunnistettaessa kohteesta toiseen. Kun lopulta luovutettiin kauppojen suhteen lähdettiin kulttuuririentoihin. Perjantaisin MoMa:ssa (Museum of Modern Art) on neljästä kahdeksaan ilmainen sisäänkäynti, joten sehän oli hyödynnettävä. Ollaan nääs aika taloudellisia :)
Törmättiin varsin pian siihen tosiasiaan, ettei reppua saanut ottaa mukaan. Niinpä taide-elämys alkoi lähes tunnin jonottamisella narikkaan. Vaikka me suomalaiset osaamme jonottaa alkoi jaloissa painaa ja suorastaan jurppimaan. Lopulta päästiin ihmettelemään taidetta ja väsymys purkautui suunnattomaan hihityksenä, kun eräs huone oli vuorattu kikkelitapetilla. Ilmeisesti me ei ihan ymmärretty, vaikkakin teos puhutti paljonkin. Onneksi esillä oli muutama Picasson, Van Goghin, Monetin ja Warholin työ, jonotus ei mennyt hukkaan.
Onneksi museo oli lähellä hotellia niin päästiin nopeasti lepäämään. Pohkeet ovat jumissa, alaselkää pakottaa ja olo on kokonaisvaltaisesti uupunut. Alkaa vaikuttaa siltä, että tarvitsen jonkin sortin löhöloman toipuakseni tästä, sillä turistina pällistely käy totisesti voimille. Tämän pidempään raporttiinkaan ei pysty, mutta mainittakoon, että Empire State Building bongattiin päivänvalossa ja käytiin katsomassa Grant Central Stationia eli rautatieasemaa suomalaisittain. Puitteet olivat tosin hieman suuremmat VR:n pytinkeihin verrattuna.
Huomenna kävellään vähän lisää eli tutustutaan luonnontieteen museoon eli Museum of Natural Historyyn. Tää mesta on tuttu Ben Stillerin elokuvasta ja odotamme näyttelyn heräävän henkiin. Itse haluan törmätä Owen Wilssonin näköiseen minicowboyhin. Sitten lähdetään Central Parkiin eli Keskuspuistoon, joka on New Yorkin keuhkot. Mesta suorastaan kutsuisi juoksemaan, mutta katsotaan nyt pystytäänkö me edes kävelemään rasitusvammojen jäljiltä. Juoksemista ei siten edes harkita, ehkä ensi kerralla, pitää jättää jotain to do listalle.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti