perjantai 14. marraskuuta 2014

SoHo, NoHo ja O-ou

New Yorkin kaltaisessa suurkaupungissa on helppoa keksiä tekemistä. Nähtävää on vaikka kuinka ja paljon. Turha edes kuvitella, että reilussa viikossa ehtii kaikkea. Tänään suunnattiin "ravitsevan" hotelliaamupalan jälkeen metroon. Löydettiin oikea linja välittömästi (niitä on useampi sekä tietysti suuntakin pitää tsekata) ja sitten suunta SoHo:n alueelle. Ilmeisesti samoilimme myös NoHo:n puolella, ei ehtinyt tulla ihan tarkkaa mielikuvaa miten nuo alueet yhtyvät.





Oli ihana kävellä kirpeässä syyssäässä ja katsella hieman erilaisempaa maisemaa kuin ytimessä. Samoilla huudeilla liikkui paikallisia eli olimme kaukana pahimmista turistirysistä. Tiettyjä kauppoja etsiessä tuli käveltyä jälleen kilsa jos toinenkin, kropassa alkaa tuntua kulutetut askeleet. Onneksi jokaisen kulman takana on ihania kahviloita, joten tiukan paikan tullen voi istahtaa hetkeksi. Meidät erottaa paikallisista siten, että kuljemme suu auki (oikeasti aika usein), räpsimme hulluna kuvia ja pysähdymme kahville. Paikalliset kulkevat päämäärätietoisesti, nappaavat nopeasti take away kahvin ja jatkavat napit korvilla eteenpäin.


Päivä päivältä ehtii näkemään sitä oikeaa Amerikkaa ja amerikkalaisia. Katukuvassa näkyy eri sosiaaliluokat ja välillä raadollisellakin tavalla. Roskaruokakulttuuri, sen tarjona, helppous ja halpuus, on myöskin havaittavissa monen vyötäröltä. Erilaiset päihdeongelmatkin näkyy ja tällaiselle maalaiselle se on paikoin pelottavaakin. Palvelu on eri luokkaa kuin Miamissa, täällä ollaan melkein yhtä tylyjä kuin Suomessa. Tosin vastaan tulee myös huikeita palvelukokemuksia, jotka saavat rakastamaan maata ja sen tapaa elää. Kaikki on suurta, mahtavaa ja mahdollisuuksia täynnä.

Shoppailu jatkui vahvasti, tehtiin hyviä löytöjä pienistä putiikeista. Etenkin yksi idyllinen kauppa vei sydämemme ja molemmat saivat mieleisiä sekä hyötykäyttöön tulevia juttuja. Samalla reissulla testattiin idyllinen Katz's Deli, joka on kuuluisa lihaleivistään. Maukasta, mutta ei nyt ehkä ihan niin hyvää mitä toivottiin. Silti tunnelma hurmasi eli ihan kokeilemisen arvoinen juttu. Erityisesti pisti silmään henkilökunnan hyvä meininki, on vaan niin totta, että henkilökunnan viihtyvyys näkyy asiakkaille. Silloin, kun se on tällaisella tasolla, moisessa paikassa on ilo asioida.



Illaksi oli tiedossa se o-ou osuus, joten välissä lepäiltiin hotellissa. Sitten punaa huuliin ja Broadwayta kohti. Meillä oli liput Lion King musikaaliin, joten väliin vähän kulttuuria. Oli jälleen aika jännät fiilikset ja esiripun auetessa tunnelma oli käsinkosketeltavissa. Esitys alkoi niin vaikuttavalla tavalla, että kylmät väreet vaelsivat ympäri kroppaa. Vaikka tarina on tuttu se piti otteessaan ja tirautin muutaman kyyneleenkin, sillä show tempaisi mukaansa. Kunniamaininta toteutuksesta, eläinhahmot olivat tehty taitavasti ja pystyi vain ihailemaan näyttelijöiden suorituksia. 


Sitten sateisen kaupungin läpi, no oikeesti pari korttelia vaan ja hotellille. Ollaan hienosti pidennetty meidän iltoja päivä päivältä. Alussa kotiuduttiin kuuden maissa, mutta nyt yhdentoista maissa liikkuminen tuntui jo ihan turvallisesti. Asiaa edesauttaa se, että majapaikkamme on keskeisellä paikalla eli ei tarvitse kulkea hämyisillä kaduilla. Tällaisessa paikassa itsesuojeluvaisto on myös hyvästä. Mutta nyt on pakko luovuttaa tältä päivältä, että jaksaa painaa huomennakin. 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti