Tehtiin tempausharjoitus eli harjoittelimme painonnostotekniikkaa. Vaikeaa, kivaa, haastavaa ja palkitsevaa, kaikkea sitä yhtäaikaa. Ainoa miinus on se, että ohjaaja suositteli hankkimaan painonnostokengät. Lyhyen googletuksen perusteella money money money...noh katsellaan shoppailukiellon päätyttyä uudemman kerran.
Varsinaisena treeninä tehtiin kyykkyjä pitämällä tanko pään päällä suorilla käsillä. Mulla oli ihan tekemistä siinä 3x8 vaikka otin pienimmän eli 15 kg tangon. En ehkä loistanut, mutta olin niin tyytyväinen itseeni. Keskitin myös tekniikkaan ja kyykkäsin ihan kunnolla persuksilla tarpeeksi alhaalta. Sen verran hieno kokemus tuo early bird kuntoilu, että aion tehdä siitä tavan ja perjantaina uudestaan!
Ruokaa piti tosin ahmia kaksin käsin koko päivän ajan, mutta mähän tykkään syömisestä. Ex tempore tuli myös lähdettyä seuraneidiksi uimahallille ja saunomisen lisäksi räpiköin hetkellisesti vesijuoksun parissa. Tapailin myös rintauinnin tekniikkaa, mutta vain kevyesti ja palautellen. Mutta juu olipahan vaan mahtava päivä!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti