maanantai 16. helmikuuta 2015

Tabata tutuksi ja sporttiloman odotusta

Hyvä päivä tänään, töitä, treeniä ja aktiivisia lomasuunnitelmia! Ystäväni houkutteli muta toukokuussa pidettävään naisten fitness viikonloppuun Vierumäelle. Pakettiin kuuluu ruokailut, pe-su lukuisia treenejä ja yöpyminen. Haaveilen kokeilevani TRX-treenejä, powerslideria, crosstrainingia ja mahdollisesti jopa afrobicia. Viikonloppuun kuukuu 12 tuntia treeniä eli sehän voi käydä vaikka työstä. Hintaa lastilla kertyy 310 € eli kaupunkiloman verran, mutta joskus on tehtävä valintoja. Nyt sitten odotellaan kolme kuukautta, joskus on kivaa, kun on jotain mitä voi odottaa :)

Illalla oli jälleen CrossFitia, kuinkas muutenkaan. Tää lajikattaus lienee suhteellisen yksitoikkoista, sillä pistin juuri tänään kuntosalijäsenyyden pakettiin. Edelleen haikea olo luopumisesta, mutta valintoja valintoja ja sitten on vain tehtävä sitä, mikä vetää puoleensa. Onneksi treenit vaihtelevat laidasta laitaan, joten siitä tulee se vaihtelu. Ainoa mitä kaipaan on jooga, jos kymppikortia ei raaski investoida pitää mahdollisesti ostaa kertakäyntejä...life of choices.

Tabata on treeni, josta olen kuullut kauhutarinoita. Tänään pääsin kokemaan sen omakohtaisesti, sanoisin rankkaa, mutta toimivaa settiä. Tehtiin siis 4 minuuttia jokaista liikettä ja työosuus oli 20 sekuntia, lepo 10 sekuntia. Se ei kuulosta kovalta eikä lainkaan pahalta, mutta kyllä se tuntuu. Ensin punnerruksia 4 minuuttia ja oli nöyrryttävä naisten versioon eli polvet lattiassa. Lyhyen tauon jälkeen rinnalle veto kahvakuulalla, ehkäpä se helpoin setti, vaikka 12 kg kuulan otinkin. Sokerina pohjalla viivajuoksu eli lääh puuh pakahdun osio.

Näinkin lyhyen treenikokemuksen jälkeen voin vaan sanoa, että koukuttava laji. Tunnen itseni edelleen huonoksi, mutta halu kehittyä ja voittaa itsensä kantaa pidemmälle kuin luovuttaminen tai himmailu. Jos tällä tahdilla jatketaan niin jotain pakko tapahtua, ihan siis must. Huomenna pidän lepopäivän ja keskiviikkona trilleritreeni eli early bird meiningillä heti aamusta paikalle. Jännittää muuten ihan aikuisten oikeesti, pitää tehdä huomenna eväät seuraavaksi aamuksi valmiiksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti