lauantai 14. helmikuuta 2015

Rest day

Eilen oli CrossFit-salilla rest day eli lepopäivä. Treenilogiikkahan menee siten, että kolme päivää runtataan ja neljäs on lepopäivä, jolloin venytellään, työstetään liikkuvuutta sekä huolletaan kehoa. Mulla oli kertynyt eiliseen mennessä vasta kaksi treeniä, mutta olin sen verran väsynyt töistä, että totesin kevyen treenin olevan paikallaan. Piti ottaa lyhyet päiväunet, n 10 minuutin tainnutus piristää kummasti, jotta jaksoin lähteä minnekään.

Tehtiin lonkankoukistajan venytyksiä, hieman heräteltiin takareisiä ja siitä liikkuvuudestakin oli puhetta. Lonkkahan on nivel, joka ojentaa, loitontaa, lähentää, koukistaa, kiertää...eli ihan kaikkea. Meillä istumatyöläisillä kireys on päivän sana ja tuo venytysosuus on kaikkea muuta kuin rennon letkeä. Mutta kyllähän se kannatti ja lähdin kotiin kuin uudestisyntyneenä.

Sitten vaan ruokaa tulille ja jälkkärit pöytään:



Tänään pyhitän päivän ystävyydelle ja treenisalille palaan vasta huomenna. Aikamoista suunnittelua tämä silti on, kalenteri kourassa varailen tunteja ja pohdin miten ehtisin tunneille. Harjoitusaikoja, kun on mun makuun hieman huonosti, sillä ilta-aikoja esim klo 17 ja 18 ei juurikaan ole. Se, että ehtii paikalle jo klo 16 tai on reippaana menossa aamuseiskalta vaatii järjestelyä. Ensi viikolle olen varannut kaksi aamutreeniä ja pelkkä ajatus kylmää päätä. Mutta palataan siihen myöhemmin ;)

-Virpi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti