Yhtään helpommalla en päässyt suorin jaloin maastavedossa enkä askelkävelyissäkään. Askelkävelyissä raahasin mukanani 6 kilon kahvakuulia ja polven osuminen lattiaan oli tuskallista. Lihakset olivat tässä vaiheessa aika lopussa, joten horjuin puolelta toiselle kuin tuulessa heiluva puu. Tässä kohtaa en sentään ulissut vaan taistelin mykkänä eteenpäin, magnesium tekisi terää tohon kramppaukseen...pitäisi vissiin alkaa popsimaan.
Ennen kun pääsin pälkähästä tehtiin lantion nostot smithissä, jokseenkin kamala liike etten sanoisi. Taas huomasin ulisevani omituisesti, vähän hävettää moinen käytös näin jälkikäteen, mutten pystynyt estelemään itseäni. Loppuun vielä vähän poltetta pohkeille, joka lienee lempparini jalkapäivässä. Kun olin totaalisesti puhki tehtiin pisteenä iin päälle napakka vatsatreeni voimapyörää ja hooveria supersarjana.
Olin onneni kukkuloilla päästessäni pukuhuoneen kautta kotimatkalle. Snadisti tuntuu etureisissä tuo portaissa kulkeminen, joten suosin parin päivän ajan hissejä ja liukuportaita. Kaikesta inhostani huolimatta se euforinen olo tuli välittömästi treenin jälkeen, kannattaa se sittenkin...no pain no gain vai miten se nyt menikään. Ensi viikolla yritän olla itselleni tiukka ja toistaa saman setin yhtä häijyllä tahdilla. On vaan mentävä rohkeasti epämukavuusalueelle ja totuttava kunnon treeniin myös ahteriosastolla.
Viikko oli vienyt energiat eikä treeni paljoa helpottanut, joten kotona painuin pehkuihin. Lyhyet päiväunet tulivat tarpeeseen, sillä illalla oli vielä ohjelmaa. Hetken levättyäni olin taas tolpillani ja pikaisen muodonmuutoksen jälkeen valmiina eteenpäin. Arkinen aherrus tuli clousattua pienen työporukan kanssa, käytiin syömässä ja herkuttelun lomassa vaihdettiin kuulumiset. Sitten maha täynnä kotiin ja viikonlopun viettoon, pieni pysähtyminen ja lepo tulee todellakin tarpeeseen...I rest my case.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti