Winter Run - nyt se on jo historiaa

Eilen se sitten koitti, nimittäin Winter Run. Keräämäni14 hengen porukka kutistui matkan varrella neljän naisen asennetiimiksi. Pari ihan perusteltua peruutusta tuli, mutta muut tekivät vain oharit ja mä vihaan ohareita! Pakko myöntää, että pettymykseni oli suuri, kun yksi toisensa perään oli unohtanut lupauksensa. Suurin osa ei edes selitellyt asiaa vaan pysytteli hiljaa, raukkamaista. Palaan jokin aika sitten heittämääni kysymykseen eli kumpi on pahempi se, että petät itsesi vai jonkun ystäväsi? Mielestäni se on tuo jälkimmäinen, koin sen tällä erää karvaasti nahoissani. Toivottavasti tuntevat piston sydämessään ja potevat hirvittävän suurta häpeää...nii!

Se oharinaisista ja katse asennenaisiin eli meihin! Ilmoittautumisen oli maksanut kuusi, mutta elämän tuomien mutkien takia juoksemaan pääsi vain neljä. Viides sentään hankki tilalleen stuntin ja tuli hurraamaan kannustusjoukkoihin. Totuuden nimissä olin juuri päässyt eroon flunssasta, joten omakin osallistuminen oli kaikkea muuta kuin fiksua. En vaan voinut jättää menemättä ja lupasin juosta ihan hiljaa, uskoo ken tahtoo. Puolustelin myös matkan pituudella, sillä 5 kilometriä on ihan lasten leikkiä.

I

Keli oli oikeastaan aika ihanteellinen, lämpömittari oli kohonnut plusasteiden puolelle. Plus kaksi...on tämä ollut outo talvi jos talvi lainkaan. Tuuli tosin ulisi paikoin inhottavasti, mutta tositoimiin pääsemisen jälkeen se ei haitannut. Maasto oli pienoinen yllätys eikä kovin mukava sellainen. 2,5 kilometrin reitti mutkitteli peltomaisella alueella ja oli tehty hiihtoladun päälle. Alusta oli paikoin sohjoinen, paikoin liukas ja välistä jopa märkä. Joutui katsomaan tarkkaan mihin astuu ja taival tuntui normaalia lenkkiä raskaammalta.

Vaikka kuinka lupasin ottaa rennosti en sittenkään pystynyt. En oikeasti tiennyt vauhdista tarkemmin, sillä jätin sykemittarinkin kotiin, mutta puoliväli tuli saavutettua noin 15 minuutin jälkeen. Toisella kierroksella alkoi hieman painaa, flunssa tuntui sittenkin. Jättäydyin hieman kollegani Raijan perään, mutta maaliviiva tuli ylitettyä ajassa 33:35 eli ei voi valittaa. Ja arvatkaapas mitä, hikihän siinä tuli! Päälle vähän urheilujuomaa ja pala pullaa niin voimat alkoivat palautumaan.

Sen verran sentään pidin puoliani flunssan suhteen, että palkintojen jaon aikana kipaisin autolle. Hain auton lähemmäksi tapahtumapaikkaa ja nappasin meidän jengille lämpimät vaatteet mukaan. Olisin tullut takuuvarmasti uudestaan kipeäksi jos en olisi tehnyt moista peliliikettä. Lopuksi oli kiva päästä lämpimään autoon ja kotia kohti huristelemaan. Palkintona oli hyvä mieli ja tulipa siinä sitten lyötyä lukkoon osallistuminen pullukkapuolimaratonillekin, asennenaiset ei tee ohareita! Seuraava etappi lienee Extreme Run eli sama paikka, täysin erilainen tapahtuma ja hyvää fiilistä tiedossa 17.5...pitääpäs hoitaa pakolliset ilmoittautumiskuviot kuntoon.

Loppuun vielä hyvät ja huonot uutiset. Hyvät ensin eli vaikuttaa siltä etten tullut uudestaan kipeäksi typerästä peliliikkeestäni huolimatta. Älkää siis tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon. Sitten ne huonot uutiset eli vireystaso on nolla. Heräilin ensimmäisen kerran kahdeksalta, mutta väsymys oli liian murskaava. En jaksanut nousta sängystä ja ajatuskin siitä, että pitäisi tehdä jotain oli ylitsepääsemätön. Huitaisin kolme tuntia lisää unta ja tässä sitä nyt ollaan "aamu"puurolla hieman ennen kello kahtatoista. Sen verran on reipastuttava, että saan itseni edustuskuntoon, sillä kummipojan syntymäpäiviä juhlitaan tänään ja lahjakin on vielä hommaamatta. Aion kyllä herkutella kakulla ja muilla herkuilla sydämeni kyllyydestä.

PS: Juoksutapahtumat on kivoja eli kannattaa osallistua ilman suurempia paineita menestymisestä. Eilisellä tempauksella kerättiin rahaa lasten sairaalalle 5000 € eli aika hyvin.