maanantai 22. lokakuuta 2012

Rinta rottingilla



Ihana lenkkisää
Tänään oli muuten hyvä päivä, siitäkin huolimatta, että oli maanantai! Ensinnäkin töissä oli kiva päivä ja livistettyäni ajoissa kampaajalle sain päivitettyä lookin, kaipasinkin jotain uutta. Päälle vielä kunnon lenkki koiramaisessa seurassa ja mikä parasta aurinko paistoi. Viime aikoina on satanut ihan liikaa, niinpä valoilmiö tuli tarpeeseen. Toivottavasti mahdollisimman moni ehti kokea moisen ihmeen omin silmin.




Eilinen kokkausrumba kannatti...todellakin ja tänään pääsin nauttimaan sen hedelmistä. Kun katson lautaselle tunnen melkein syyllisyyttä siitä miten hyvin syön. Vaikka annoskoot ovat isoja voisin syödä puolet enemmän, mutta pysytään nyt kohtuudessa. Ja kieltämättä toivoisin näkeväni jotain todisteita kehityksestäkin vielä tämän vuoden aikana.


Jostain syystä salille lähtö teki tänäänkin tiukkaa. Siitä huolimatta en edes harkinnut kotiin jäämistä. Pitkän tauon jälkeen kaivoin esiin treenivihkoni, johon kirjaan painot ja toistot. Nyt kun olen harjoitellut uuden salin ja - ohjelman kanssa voin keskittyä kunnon treenaamiseen säätämisen sijaan.

Riittää diipadaapat, lienee aika esitellä mun salitreenit tarkemmin eli tällä viikolla kirjoitan millainen ohjelmani on.


1. päivä: RINTA, SELKÄ & VATSAT
- penkkipunnerrus tangolla
- rintapunnerruskone
- peck deck (K&Mllä on muuten ihan paras peck deck)

- pulldown
- kevennetty leuanveto (ei se leuanvetohaave mihinkään ole unohtunut)
- alatalja
- kaz-veto = maastaveto pyöristämällä selkä

- vatsarutistus taljassa
- jalkojen nostot penkillä

Toistot 3x10-15
Palautumisaika 45 s sarjojen välissä

Jouduin hieman säätämään, sillä salilla oli porukkaa enkä päässyt heti haluamiini laitteisiin. Tämä on juuri se laitteiden ongelma ja syy miksi olen pitkään suosinut vapaita painoja. Mutta eipä se treeniä pilannut ja ekaa kertaa olin todella tyytyväinen itseeni. Latasin rohkeasti painoja ja kolmen viikon tekeminen alkoi selvästi näkymään, hiki päässä väänsin menemään eli osui ja upposi. Tämä on juuri se salitreenin mahtava puoli eli alussa kehitys on nopeaa, toivon todella, että sama tsemppi kantaa koko viikon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti