Eilen oli veto ihan kateissa, rinta/selkätreeniin ei tuntunut löytyvän poveria. Pienensin painojakin, sillä paikkojaan ei kannata rikkoa ja välillä suoritustekniikkaan kannattaa kiinnittää erityishuomiota. Ja se, että opiskelee oikeita tekniikoita sekä lukee kuntosaliharjoittelusta kieltämättä vaikuttaa. Olen kiinnittänyt erityishuomiota lämmittelysarjoihin, niitähän mun ohjelmassa ei ole annettuna.Tänään meinasin ottaa ahteriosaston työn alle...smith oli varattu, joten palasin oikeaan treenijärjestykseen ja käsivarsien kuritukseen. Olisinhan mä voinut aloittaa jalkaprässin kanssa, mutta ei vaan huvittanut. Syy miksi halusin muuttaa treenien järjestystä on se, että rinta/selkäliikkeet kuormittavat aika paljon hauiksia ja olkapäitä eli lihaksissa on jo väsymystä. Lihasryhmälle kun pitäisi antaa 48 tuntia lepoa, etenkin kun treeni on rankkaa. Mutta tänään se sitten kulki kivasti, tuli ihan hyvä mielikin kaupan päälle.
Työkaverini Anni kyseli mun treenipainoista, joten paljastetaanpas niitä tämän päivän osalta:
- pystypunnerrus kp
lämmittely 5 kg x 15
varsinaiset sarjat 9 kg 15 - 12 - 9
- vipunostot sivuille kp
3 kg 15 - 15 - 15 ensi viikolla nostetaan painoja!
- takaolkakone
20 kg 15 - 12 -10 tuskallinen, tässä olen juuri lisännyt painoja
- hauiskääntö taljassa
23 kg 15 - 12 - 10
- hauiskääntö koneessa (kuin scot penkki)
11 kg 15 - 15 - 15 ensi viikolla lisää painoja!
- ranskalainen punnerrus kp
6 kg 15 - 13 - 10
- taljaojennus tangolla
30 kg 15 - 14 -12 tässä olen juuri nostanut painoja
Juttuhan ei ole siinä, että pitää olla hirveet painot. Painoa pitää olla siten, että kroppa joutuu työskentelemään kunnolla ja juuri kun sarjat menevät puhtaasti on syytä nostaa vastuksia. Jos haluaa treenata isoilla painoilla niin no hätä lihakset eivät kasva hetkessä, tämähän on se yleinen harhaluulo...etenkin naisilla. Isojen lihasten eteen pitää tehdä määrätietoisesti töitä ja siihen liittyy kunnollinen ravinto sekä lepo. Käytiin tästä aiheesta hauska keskustelu Annin kanssa, tosin liian lyhyt sellainen. Käyttämällä kunnon painoja kroppaan tulee muotoa, hieman sitä lihasmassaakin, joka korvaa löllöä, mutta bodarin kroppaa ei saa puolihuolimattomasti.
Oikeesti mahtavuutta, että töissä on mun lisäksi muutama innostunut kuntoilija. On mukava vaihtaa kuulumiset kahvitauolla, sillähän ei ole merkitystä, että jokainen treenaa eri tavalla ja jokaisella on omat tavoitteet. Vielä kun saataisiin koko porukka innostumaan, mutta se taitaa olla liian paljon vaadittu. Nyt mä painun opintojeni pariin, eilen pänttäsin olkapään, ojentajan ja hauiksen tehtävät. Tänään olisi tiedossa vatsalihakset ja niitä on muuten ihan pirusti!
PS: Nälkä...se ei vaan jätä mua rauhaan :( ja pullaakin tekisi mieli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti