sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kiirettä ja laiskottelua yhtäaikaa

Sunnuntaista piti tulla mun superpäivä, jonka aikana oli tarkoitus suorittaa kaikkea. Mutta mitäs siinä sitten kävikään? Ensin jumituin sohvalle purkamaan boxia, enhän mä muuten ehdi katsomaan telkkaria lainkaan. Sitten ryhdistäydyin ja selvittelin vaatekaaoksen, jonka olen saanut ihan itse aikaiseksi. Mikä siinä on niin vaikeaa, että vaatekaappi pysyisi järjestyksessä? Raivasin lipastosta pois vaateita, jotka on aika pistää kierrätykseen ja golfvaatteet saavat väistyä talviteloille. Ja sitten viikkosiivous...pakkohan se on aina hoitaa alta pois.

Sitten tapahtui jotain katastrofaalista...unohdin nimittäin syödä. Ja kun asia välähti mieleen löytyi jääkaapista vain valo. Onneksi kaapin pohjalta löytyi hätävaraksi pari Easy Diet ateriankorvikepussia. Mausta voi olla montaa mieltä, mutta kaikkea ei voi saada. Kello kävi mua vastaan ja yrittäessäni hönkäillä joka paikkaan jouduin toteamaan, etten ehdi kaikkea. Kahvakuulaa en halunnut missata, sillä halusin päästä tempaamaan, mutta kehonhuollosta piti tinkiä, harmillista.

Viime viikolla innostuin tempauksesta ja uskaltauduin ottamaan 12 kilon kuulan käsittelyyn. Tänään jatkoin valitsemallani tiellä. Tein sarjat kunnon pidoilla ja jaksoin kuin jaksoinkin painaa hyvin. Suuruudenhulluna kokeilin 16 kilon kuulaa, mutta se oli liikaa...malttia malttia! Tehtiin molemmilla käsillä ensin parin minuutin sarjat ja sitten vielä viiden minuutin putket. Vikat minuutit hapotti eikä ranne meinannut pysyä ojennuksessa, mutta sinnittelin loppuun asti. Lopussa kevennettiin ja otin suosiolla tutun 8 kilon kuulan, tuntui muuten höyhenen kevyeltä. Vikat toistot vasemmalla kädellä kirpaisivat oudosti, mutten kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota.

Mullahan on käsissä kunnon "känsät" saliharrastuksen ansiosta ja nehän ei pahemmin perusta kuulailusta. Tänään vasemman käden kovettuma repesi kunnolla, sattui muuten yllättävän paljon. Kävin kysymässä vinkin ohjaajalta, joka neuvoi pitämään rakkolaastaria kämmenessä parin päivän ajan. Ei mutta kuin kauppaan...perjantaina pitäisi olla käsi kunnossa, sillä ohjelmassa on kahvakuulakoulu osa 2.

Auts
Kauppareissun jälkeen oli tartuttava jälleen velvollisuuksien pariin, ei siinä saliohjelmat valmistu. Kokkasin jättikasan kasviksia, sillä niitä menee mun ruokavaliossa iso kasa päivittäin. En voi kyllä ymmärtää ihmisiä, jotka eivät syö kasviksia...ne on niin ihania! Mulla ei ole pahemmin aikaa ruuanlaittoon arkena, joten hoidan sen sunnuntaisin kerralla kuntoon. Samalla kun wokkailin kypsyi uunissa kalkkunapaisti eli ensi viikon ruuat on melkein valmiina. Kaipaan hiukan vaihtelua, joten nappasin muutamaksi päiväksi kylmäsavulohta. Lohta saisi syödä vain kerran viikossa, mutta lintsaan vähän, sitä on peräti neljän päivän tarpeiksi.

Jos yrittäisin edes rustata jotain paperille ennen nukkumaan menoa. Takaraivossa pyörii ajatuksia Leenan kahvakuulapainotteista kotiohjelmaa varten ja Seidin golfia tukeva saliohjelman on vaivannut jo viikon. Sen sijaan Antin leuanvetohaastetta tukevan treeniohjelman suhteen lyö edelleen tyhjää. Aloitan viikon huomenna treenivapaalla, joten työpäivän ja lenkin jälkeen on aikaa opiskeluun. Yläkropan lihakset alan jo hallita, mutta vatsalihakset sekä jalan lihakset tuottavat tuskaa. Päivän suoritustasoon ei voi olla tyytyväinen, mutta kylläpä teki hyvää vähän lorvia ja vastapainoksi rentoutua siivouksen muodossa. Huomaan hieman stressaavani noita kuntosalijuttuja, pari viikkoa aikaa ennen uutta koulutusviikonloppua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti