keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Ensiaputaitoja opettelemassa

Osittain kuntoilukärpäsen ansiosta olen jo jonkin aikaa haaveillut ensiaputaitojen päivittämisestä ajan tasalle. Mikäli muistan oikein ensiapukoulutus tuli viimeksi käytyä 15-vuotiaana eli onhan tosta aikaa. Eikä mulla ollut totta puhuen mitään mielikuvaa kuinka elvytystilanteessa tulisi toimia. Työnantajan ansiosta pääsin tänään Punaisen Ristin päivän pituiselle hätäensiapukurssille.

Päivä oli todella mielenkiintoinen ja opettelimme kuinka toimitaan mm. elvyttämisessä, palovammoissa, tukehtumisissa ja haavahoidoissa. Tuli sen verran toistoa, että uskoisin muistavani tärkeimmät jutut tarvittaessa. Ja koska kyse on elintärkeistä taidoista voisin käydä vapaa-ajalla ensiapu ykkösen eli pidemmän kurssin samasta aiheesta. Silti toivon, etten joudu hankkimiani taitoja käyttämään. Oikeastaan tuollainen kurssi pitäisi olla pakollinen kaikille. Kannattaa siis ehdottomasti mennä mikäli siihen tarjoutuu mahdollisuus.

Treenien suhteen viikko on alkanut hyvin. Omille treeneille ei ole tällä viikolla aikaa, mutta muiden treenejä on sitäkin enemmän testattavana. Tiistaina kävin Tokialla treenaamassa ystävälleni Reetalle tekemäni jalka/vatsaohjelman. Ja tänään sama paikka sama aika sekä Reetan kakkospäivän testaus, johon kuului yläkropan pumppaus. Molemmat päivät saavat mun hyväksynnän ja kroppakin tietää tehneensä jotain...au mun takareidet! Vielä kun saan sunnuntaina ystäväni hyväksynnän, mutta se selviää sitten kun kurvailen Lammille.

Huomenna pääsen harjoittelemaan sitä vaikeinta osuutta eli ohjaamista. Mulla on salitreffit Tiinan kanssa seiskalta ja katsotaan miten hyvin saan myytyä uuden ohjelman. Pitäkäähän peukkuja pystyssä, tarvitsen kaiken tsempin mitä on tajolla. Ohjauksen jälkeen kokeilen vielä yhden ohjelman käytännössä...rankaa tämä testaus :) mutta antoisaa puuhaa.

Perjantai-lauantai-akselilla olisi testattava uusi salituttavuus. Työkaverini Tuija treenaa Gymillä, joka on yksi Lahden tunnetuimpia saleja. Jostain syystä mä en ole aikaisemmin eksynyt sinne suunnalle ja nyt lähden tsekkaamaan mestat. Kaiken muun keskellä kaipaan lisäoppia myös erilaisten kuntosalilaitteiden suhteen. Jokaisessa on vähän omanlaiset säännöt ja logiikat, enkä mä ole tunnetusti loistava kummassakaan. Mutta hei sehän ei ole estänyt mua ennenkään. Tän tien meinaan kulkea kivikoista tiukkoihin kurveihin ja alamäistä masentumatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti