Mun suuruudenhullut suunnitelmat siitä mitä kaikkea ehdin kuntosalivalmennuskoulutusten välissä tekemään alkavat romuttua. Nyt on pakko myöntää, että olen laiminlyönyt oman jaksamisen eli sen yhden kolmesta tukipilarista. Vaikka treeni ja ruokavalio olisivat kunnossa ei kolmio toimi jos yksi osa-alue mättää. Eilen tunsin itseni väsyneeksi heti aamusta lähtien ja mitä pidemmälle päivä eteni tuli selväksi, että olin tulossa kipeäksi. Silmissä veresti ja ruudun tuijotus teki pahaa, ajatuskaan ei kulkenut, joten katsoin parhaaksi luovuttaa töiden suhteen. Kunnon päiväunet ja loppupäivän lorvinta tuntuivat lopettavan flunssakierteen heti alkuun. Päälle vielä reilun yhdeksän tunnin yöunet ja alkoi taas elämä voittaa.
Illalla vetämätöntä oloani tutkiskellessani tuijotin kuvaannollisesti peiliin. Totuuden hetki on helppo tunnistaa, kun ei ole kiire minnekään ja katselee maailmaa sohvalta käsin paksuun vilttiin kääriytyneenä. Päätin ottaa tämän viikon rennosti, laitan etusijalle omat treenit ja unohdan hetkeksi muiden treenit. Katsotaan ensi viikolla taas niitä suunnitelmia ja ohjauksia, onneksi en ole luvannut kenellekään aikatauluja. Tai no sunnuntaina on uusi yritys Lammin reissun suhteen, joka viime viikolla peruuntui. Ja sitten käynnistän mantran "olen oppinut jo paljon"...eihän mun koko kuntosalimaailmaa tarvitse opetella ja joulukuun alkuun mennessä ehtii tankkaamaan ne tärkeimmät opit. Jos hyvin käy opin hallitsemaan vielä ne jalkojenkin lihakset tehtävineen...vatsalihakset alkaa menemään pikkuhiljaa takaraivoon.
Vaikka eilinen teki terää en ollut vielä täysin elementissäni. Hiipivä flunssa sentään oli lähtenyt muille maille, mutta väsytti koko päivän. Onni lähti jo aamulla Säyhteelle ja on kuulopuheiden mukaan päässyt heti kalareissulle, joten mulla ei ollut normaalia lenkkivelvoitetta. Ruokailun jälkeen olin voinut painua pehkuihin, mutta väärinkäytin kirkasvalolamppua ja lähdin keinovalon virkistämänä salille. Olen viikon verran harjoitellut juoksumattoon totuttelua, joten aloitin 15 minuutin hölkällä...ei se pöllömpi vehje olekaan.
Sali oli täysin tukossa, jouduin vähän luovimaan treenijärjestyksen ja liikkeiden suhteen. Lopputulos oli kuitenkin toimiva setti rinta-selkä-vatsa osastolle. Mullahan on ollut ihan ikävä tätä omaa treeniä, on se vaan niin kiva. Rustasin salivihkoonkin parit merkinnät ensi viikkoa silmällä pitäen eli muutamaan laitteeseen voi lisätä painoja, ettei kehitys vaan junnaa paikallaan. Seurasin sivuvilmällä, kun salin omistaja Samuli treenasi nuorta tyttöä (tai no mua nuorempaa eli alle 30) ja ihailin miten kauniisti tämän kropassa näkyi tehty työ. Ehkä jonain päivänä munkin vartalossa näkyy silmiinpistäviä kehityksen merkkejä.
Täytyy sanoa, että on hienoa treenata salilla, jossa monilla on kovia tavoitteita. On kiva seurata omien duunien ohessa mitä muut tekevät ja millä sykkeellä. Valitettavasti siihen ei ole vaan pahemmin aikaa, sillä yritän keskittyä sarjoihin täysillä ja pidän orjallisesti palautusajat märitellyssä 45 sekunnissa. Puhuttakaan siitä, että yritän höristellä korvia, kun keskustellaan tavoitteista sekä ruokavaliosta. Se on jollain tavalla inspiroivaa ja ehkä seura tekee kaltaisekseen...kyllä se ainakin treenimotivaatiota lisää.
Vaikka vireystaso meinasi piiputtaa oli treenin aikana energinen olo. Kotiin päästyäni aloin vataas miettiä nukkumaanmenoa. Mitäpä sitä turhaan pystyssä keikkuu, joten kokkasin munakkaan iltapalaksi ja painuin suihkuun. Nyt olen jo hyvän aikaa näpytellyt konetta muumilakanoista (muumilakanoissa muuten nukkuu parhaiten, kysykää vaikka Onnilta) ja meinaan huitasta pian kunnon yöunet huiviin. Näin talviaikaan pidän huolta siitä, että nukun tarpeeksi. Itselleni kahdeksan tuntia on aika passeli aika, mutta välillä venytän unet yhdeksään tuntiin. Ja pakko vähän leuhkia lopuun, mulla on nimittäin parhaat unenlahjat jotka tiedän :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti