Golfia ja katoamistemppuja

Sen verran sutinaa on ollut, että pelikentiltä tuli pidettyä parin viikon tauko. Vielä pitäisi saada kierroksia talven varalle, mutta olisi miljoona muutakin asiaa tehtävänä. Noh eilen pääsin kuitenkin liikenteeseen ja kaveri noukki minut kyytiinsä heti aamusta. Ilma oli aavistuksen armollisempi kuin edellisellä kerralla, vaikkakin lämpöä riitti eikä tarvinnut palella. Nesteytyksestä piti pitää huoli vaikkei sinne kolmenkympin paremmalle puolelle päästykään.

Peli kulki ihan mukavasti, etenkin kun huomioidaan pelitauko. Rangellekaan ei ehtinyt svingiä tapailemaan, joten liikkeelle piti lähteä kylmiltään. Etuysillä pysyin hyvässä vireessä ja takaysikin alkoi hyvällä pistejahdilla, mutta sitten romahdin. Edessä meni kolmen ryhmiä, joten jouduimme odottelemaan turhan paljon. Rytmi katosi ja parhaasta tatsista sai vain haaveilla. Väsymyskin alkoi vaivata, joten lähipeli karahti kiville. Silti kiva kierros, ei voi valittaa, golf on niin parasta!

Suurin onnistumiseni oli kuitenkin dieetin noudattaminen pelipäivästä huolimatta. Golfin huono puoli on siihen palava aika ja sitähän menee matkoineen päivineen. Eilen starttasin kotipihasta puoli kymmeneltä ja kotiuduin puoli neljän maissa. Ruokailujen väli, kun ei saisi venähtää juuri kolmesta tunnista pidemmäksi. Etuysin jälkeen nappasin proteiinipatukan, jolla korvasin yhden välipalan, piti muuten kiitettävästi nälänkin kurissa. Pelin jälkeen söin klubilla keittolounaan, jauhelihakeittoa ja vihersalaattia, ei voinut mennä pahasti pieleen vaikkei raaka-aineet kulkeneetkaan vaa'an kautta.

Suunnitelmissa oli tehdä joku kotitreeni päiväunien jälkeen, mutta Hamppu-kissani järjesti sellaisen yllätyksen, että pieleen meni. Hamppuhan ei pahemmin ilmesty nähtäväksi päivällä, joten annoin sen lymyillä piilossa kotiin tultuani. Päiväunien jälkeen aloin etsiä kissaystävääni...laihoin tuloksin. Tunnin etsimisen jälkeen aloin jo huolestua, paniikki valtasi mielen. Sain värvättyä siskonikin etsintäpartioon, mutta 2,5 tuntia myöhemmin olimme yhä tyhjin käsin.

Itkunsekaisin tuntein väsäsin katoamisilmoituksen Facebookiin, jossa se lähtikin leviämään kulovalkean lailla. Oli mahdollisuus, että herra oli livahtanut ulos, kun heiluin bägini kanssa. Tämä vaihtoehto tuntui myös ainoalta mahdollisuudelta, sillä kaikki mahdolliset piilot oli koluttu. Lopulta vein siskoni kotiin ja toivoin matkalla ihmettä. Kotiin tultuani sainkin sellaisen, ruokakuppi oli tyhjentynyt, joten kissa oli pakosti tallessa...vieläpä erittäin hyvässä sellaisessa.

Illan edetessä katti palkitsi minut näköhavainnolla. Tulipa lopulta keimailemaankin ja intoutui ensimmäistä kertaa leikkimäänkin. Salainen piilokin löytyi lopulta ja täytyy onnitella Hamppua kekseliäisyydestä. Siinä sivussa mun ruokarytmi tosin katosi...goodbye. Illalla tuli sitten tankattua aika tuhdisti, sillä päätin ahtaa kaikki ruuat sisuksiini ensin rahkat ja reilun tunnin päästä kunnon ruuan. Vähän piti annosta tosin pienentää, kun maha oli jo suhteellisen täynnä. Loppujen lopuksi episodi sai onnellisen lopun, ainoa mikä jäi toteutumatta oli mun iltatreeni, mutta huoli varmaan poltti jotain tuhat kaloria. Voin vain todeta, että kissanomistajan arki on aikamoista, silti Hamppuani en vaihda.