Aamulla univarastot olivat jo varhain täynnä, joten tein jotain ennenkuulumatonta - lähdin aamulenkille. Fitfarmin ohjelmissa suositellaan usein aamuaerobisia eli tyhjällä vatsalla tehtäviä lenkkiä, siinä se juurisyy moiseen. Ilma oli vielä viileä ja sai todellakin kävellä reippaasti ettei tuntunut kylmältä. Vaikka teki mieli lampsia laiskanpulleasti pistin tossua toisen eteen rivakasti. Oli oikeastaan aika kivaa käynnistää päivä näin vauhdikkaasti ja ihastella heräävää kaupunkia...ei ollut porukkaa ruuhkaksi asti.
Nautinnollisen aamukahvin ja -puuron jälkeen aloitin siivoilemaan. Todellisuudessa inhoan imuria, mutta siisti koti miellyttää silmää ja näin kissanomistajana siisteystason ylläpito tarkoittaa lisähommia. En kuitenkaan halua hautautua kissankarvoihin, joten yritän nyt rutinoitua kahden viikkosiivouksen rytmiin. Urakan valmistuttua tuntui taas kotoisalta, ajatuskin kulkee paremmin, kun on tilaa hengittää. Siivous on helpoin keino kohentaa kotia.
Sitten eteenpäin eli pikainen kyläreissu kummipojan ja tämän vauhtiveljien luokse. Musta on ihanaa pitää hyvät välit kummilapsiin ja siksi pyrinkin tapaamaan molempia suhteellisen usein. Vaikkapa kuuden viikon tauko tuntuu ikuisuudelta. Kyselin myös tuoreen eskarilaisen kuulumisia, iso etappi pienen miehen elämässä <3
Ei siinä ehtinyt paljon vanhenemaan, sillä viikon neljäs salitreeni odotti tekijäänsä. Kävin tekemässä toisen jalkatreenin ja tuntuihan se. Viikon saldo on muuten komea: 4 x punttis, 1 x kotitreeni, 1 x golfkierros ja 1 x aamulenkki. Tällaisen rytmin kun saisi säilytettyä! Toisaalta tällaista motivaatiota ei ole hetkeen ollut, kiitos kuuluukin Fitfarmin jengille. Lisätsemppiä on saanut Bikini Challenge valmennusryhmän Facebook-ryhmästä, jossa sana on vapaa. Kiva myös huomata miten erilaisia ihmisiä on mukana, päämäärä on silti sama eli parempaan kodikseen pitäisi päästä.
Syy miksi joutui eräänlaisen minuuttiaikataulun perässä juoksemaan oli FC Lahti. Kauden toinen peli Kisapuistossa alkoi puoli seiskalta ja sinne oli ehdittävä. Mystisesti ehdin treeneistä vielä kauppareissullekin, joten turhia luppoaikoja ei vaan ollut, ne sanoo että haudassa ehtii levätä. Oli käytävä ostamassa myös viikon dieettieväät mm. suhteellisen miehekäs annos rahkaa eli 3,5 kiloa. Jotain mystistä on muuten tapahtunut...rahka maistuu aikas herkulliselta.
Reilut 4600 jalkapallofania oli ilmestynyt pelipaikalle, kun FC Lahti (sitä ollaan muuten sarjakakkosia) sai vastaan VPS:n. Ilma oli maagisen upea, aurinko paistoi vielä illastakin kuumana. Alussa meno näytti kotijoukkueen puolesta hieman takkuiselta ja vierasjoukkue upotti ensimmäisen maalin. Sitten peli-into löytyi ja lopputulos oli komea elikkäs 4-1. Hieman kyllä kaiveli etten voinut syödä ihanasti tuoksuvaa grillimakkaraa, mut pidän pääni tän dieetin suhteen. Ensimmäinen päämäärä pilkottaa jo 9 viikon päässä.
Kotiin päästyäni olisin ollut valmista kauraa töllön ääreen tai jopa nukkumaan. Tavoitteiden saavuttaminen vaatii kuitenkin peliliikkeitä. Siinä sitten kokkailin iltani iloksi viikon ruuat valmiiksi. Mun on mahdoton pysyä ruodussa, jos eväitä pitää tehdä aamulla eikä ruoka ole odottamassa kotiintullessa päivän päätteeksi. Vaikka tuollainen maratonvalmistelu ei ole mieleeni niin kannattaahan se. Lähes kolme tuntia siinä hurahti, mutta lopputulos on ääriään myöden lastattu jääkaappi. Silloin illalla valkosipulilla maustaminen tuntui hyvältä idealta, näin seuraavana päivänä ja ensimmäiset annokset vedettyäni se tuntuu turhan haisevalta vaihtoehdolta. Mut voi siten haistaa officella, mutta hei meitsi varautuu syysflunssiin. Että tällaisella setillä tuli clousattua aktiivinen viikko, ei huono.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti