torstai 14. kesäkuuta 2012

Cooperin testi

Viime vuonna töissä puhuttiin Cooperin testistä. Työkaverini JP kutsui minut valmentamansa koripallojoukkueen kanssa juoksemaan. Tänä keväänä juoksuinnostukseni myötä keskustelu palasi mieleen. Ilman suurempaa suostuttelua sovimme JPn kanssa päivän ja sitten ei kun menoksi. Tarinan opetus: kysy rohkeasti niin asiat järjestyy!

Cooperin testi jos mikä tuo mieleen muistoja koulun liikuntatunnilta. Muistan, että se oli tuskallinen kokemus joka koitti keväällä ja syksyllä. Vatsaan pisti, henki ei kulkenut ja tuloksesta sai suorat nuhteet liikunnanopettajalta. Kaikesta huolimatta se piti kokea uudestaan 16 vuoden tauon jälkeen ja vieläpä vapaaehtoisesti.

Ensin vedettiin 400 metriä verkkaa, päälle koordinaatioharjoituksia eli pakara- ja polvennostojuoksua, jotta kroppaan sai hyvän alkulämmön päälle. Sitten sanoista teoiksi ja matkaan...12 minuuttia aikaa näyttää mihin pystyy. Tavoitteeni oli 2000 metriä eli viisi kierrosta piti jaksaa.

JP tsemppasi hyvin kierrosajoissa, joten tiesin missä mennään ja osasin hieman jakaa voimiani. Näin jälkikäteen voin sanoa, että tavoite meni "kevyesti" rikki ja olen tyytyväinen lopputulokseen eli 2225 metriin. Pienellä treenillä voisin varmasti parantaa tulostani.

Hetken hengähdettyäni oli minun vuoro toimia kirittäjänä ja ottaa kierrosajat ylös. Täytyy sanoa, että JP veti hyvin ja tasaisia kierrosaikoja. Jostain syystä kaveri meinasi luovuttaa 11 minuutin ja 2400 metrin kohdalla. Mutta hei mun seurassa ei luovuteta, ei vaikka tulos olikin jo kunnioitettava. Lähdin juoksemaan perässä ja tsemppasin viimeisen minuutin täysillä. Huikea tulos noin 2550 m ja viimeisestä sadasta metristä voin ottaa kunnian itselleni =)

Vähän veti hapoille ja pohkeissa painoi maitohapot kävellessäni kentältä autolle. Palautteluksi hölkkäsin puoli tuntia kevyesti, että kroppa palautuisi koitoksesta. Illalla vielä kunnon venyttelyt päälle ja huomenna jaksaa taas lenkkeillä. Ja parin kuukauden pääästä on pakko ottaa uusiksi, seuraavaksi tavoittelen tulosta 2400. Erinomainen tulos on 2500 m ja yli eli haastetta riittää seuraavallekin vuodelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti