Juhannusperinteitä ja elämää suurempia ajatuksia

Kanava Golf

Ainoa juhlapyhä jota nykyisin juhlin on joulu. Niinpä juhannus oli vain tervetullut pidennetty viikonloppu. Keskikesän juhlaa juhlistan kahdella tavalla: pelaamalla golfia ja pakenemalla kaupunkia maalle, ajatuskin betoniviidakkoon jäämisestä ahdistaa. Jätän viinanhuuruisen perinteisen suomalaisen juhlimisen muille ja rehellisyyden nimissä sekin on tullut testattua tarpeeksi monta kertaa.

Perinteinen juhannusgolf

Perjantaina suuntasin hyvällä fiiliksellä kohti vanhaa kesäkotiani Kanava Golfia. Tänä vuonna kotikenttäni on vaihtelun vuoksi Lahden Golf, joten paluu kotiin oli odotettu. Pelasimme pelikaverini Pian kanssa jo perinteeksi muodostuneen juhannuspelin mitä upeimmassa säässä ja tunsin itseni paikoin maailman onnellisimmaksi ihmiseksi. Kentällä oli ruuhkaa ja kierros venyi viiden tunnin pituiseksi. Ainoa haittatekijä oli perässämme tullut pariskunta, mies kun kiirehti peliä lyömällä jatkuvasti "kintuille". Golfpallon osuminen on kaikkea muuta kuin leikin paikka, joten lopulta hermoni kiristyivät melkoisesti. Omaan peliin keskittyminen kärsi, kun joutui turvallisuuden vuoksi pelkäämään takana huitovaa idioottigolfaajaa.

Illaksi suuntasin vanhempieni luokse maaseudun rauhaan. Juhannukselle asettamani tavoitteet olivat siten saavutettu, loppu olisi pelkkää plussaa. Lauantaina palkitsin itseni nauttimalla aamukahvia pitkän kaavan mukaan. Kofeiini on suurin paheeni, enkä edes harkitse siitä irrottautumista. Mielestäni jokaisesta päivästä on löydettävä jotain hyvää ja nautittava siitä mitä on nyt eikä vain haaveiltava jostain paremmasta. Siksi rakastankin sitä, että voin kietoutua vilttiin ja unohtaa itseni siemailemaan aamukahvia puolille päiville asti.

Juoksustako uusi juhannusperinne?



Lenkki lukuina

Nautittuani aamupuuron kahdentoista maissa päätin tehdä kunnon lenkin. Ensi viikonlopun BB runia ajatellessa kiskoin lenkkarit jalkaan ja suuntasin eteenpäin. Vaikka sykemittari kulki mukana juoksin omaa kroppaa kuulostellen enkä vilkuillut sykkeitä. Ensimmäiset parikymmentä minuuttia otin hieman kevyemmin, mutta sitten annoin mennä.

Kieltämättä maalla juokseminen on oma maailmansa kuin kaupungissa. Vaikkei muista lenkkeilijöistä ollut seuraa pisti luonto parastaan. Ensin törmäsin herra kurkeen, joka piti maantietä kiitoratanaan. Aluksi se juoksi vaappuen useita metrejä, levitti sitten pitkät siipensä ja nousi vaivattoman näköisesti lentoon. Seuraavaksi menoani ihmetteli metsorouva eli koppelo, mutta se katsoi parhaaksi kipittää piiloon metsän siimekseen. Kolmas vastaantulija oli pitkäsäärinen rusakko, joka esitteli omat juoksijanlahjansa ja kyllä hyvin tuntui kulkevan.

Kymmijoen ja Arrajärven kupeessa kulkenut lenkkini oli silmiä häikäisevän kaunis. Olisin halunnut ottaa monta kuvaa matkan varrelta, mutten malttanut kaivaa puhelinta esiin. Pitää joku kerta ottaa sama reitti luontokuvaajan asenteella ja ikuistaa mm. Vanamojen kukinta, joen virtaus ja sadat eri vihreän sävyt.

I <3 Sports Tracker

Tunnin jälkeen jaloissa alkoi painaa ja pian jalkapohjissa tuntui paikoin viiltävä kipu. Fiksumpi olisi vaihtanut juoksun kävelyyn ja suunnannut lähintä reittiä kotiin, mutta mä olin päättänyt juosta yli 13 kilometriä. Niinpä kärvistelin ja jatkoin matkaani niin, että saisin kilometrit täyteen. Vauhti olisi voinut olla parempi jos lenkkarit eivät olisi alkaneet vastustelemaan. Esteistä huolimatta kahden tunnin jälkeen reilut viisitoista kilometriä tuli täyteen ja reittini kiemurteli sopivasti kotipihaan. Illalla tutkin vahingot ja rakkoja puhkoessani päätin hankkia uudet lenkkarit. Harmitti kyllä melkoisesti, sillä nykyiset ovat vasta pari kuukautta vanhat.

Vaikka nautin juoksemisesta suunnattomasti mietin turhaan suoritusnopeutta. Haluaisin juosta nopeammin, mutta ehkä se vauhti kehittyy kunhan kärsivällisesti jatkan lenkkeilyä. Ja luulenpa, että tuollainen 15 km tulee olemaan jatkossa uusi juhannusperinteeni golfin ja maaseutuelämän rinnalla. On kuitenkin ihan hieno tunne, kun jaksaa juosta pari tuntia...keväällä se ei olisi kuitenkaan onnistunut.

Lenkkarihankintoja

Hyvältä näyttää

Aamulla huomasin ilokseni, että kaupat ovat tänään auki. Se poisti harmituksen siitä, että illaksi suunniteltu golfpeli olisi viisainta periä sateen takia. Päivän agendalla olikin uusien juoksukenkien hankkiminen. Vaikka sainkin viimeksi Stadiumista hyvää palvelua, enkä syytä myyjää kenkäongelmistani, valitsin tällä kerralla Inter Sportin. Hetken katseltuani osaava myyjä bongasi minut ja alkoi välittömästi töihin ongelman ratkaisemiseksi.

Heti alkuun pomppasin Footbalance-laitteelle. Kuvien ja toiveideni perusteella lähtötilanne oli selvillä ja sitten pääsinkin kokeilemaan uusia vaihtoehtoja. Koska jalkani on pieni, koko 36, ei valinnan varaa ollut liiaksi. Lopulta valitsin kolmesta kenkäparista parhaimmilta tuntuvat ja toivon tehneeni hyvän hankinnan. Ensi keväänä suuntaan kenkäostoksille heti alkukaudesta, jotta voin valita sopivat, sekä kranttuilla värin suhteen. Mukaan tarttui myös pari perus T-paitaa ja lippis. Mä olen siis varusteiden puolesta valmina Imatraa varten.

Kotiin päästyäni väsytti ja tympi. Katsoin parhaaksi kömpiä peiton alle, oma sänky on kuitenkin oma sänky. Jos en olisi koiran omistaja olisin jäänyt loppuillaksi kotiin. Mutta onneksi Onni pitää liikenteessä, joten sateesta huolimatta oli innostuttava lenkkeilystä. Koirassa parasta onkin se, että säällä kuin säällä pitää ulkoilla. Ja koiraa pitää arvostaa niin paljon, että sille tarjoaa kunnon lenkin joka päivä. Jos siihen ei ole valmis ei pitäisi hankkia koiraa ollenkaan.

Väsymyksen takia suljin juoksun pois vaihtoehdoista. Vaikkakin palauttava lenkki olisi ollut eilisen jälkeen paikallaan. Ilmeisesti kroppa viestii stressistä väsymyksen muodossa, sillä viime aikoina on tullut nukuttua aika paljon. Yritän kunnioittaa jaksamistani ottamalla rennosti, jotta jaksaisin vielä muutaman viikon ennen lomaa. Kevyen kävelyn perusteella kengät tuntuivat hyviltä. Huomenna testaan ne kunnolla, ehdin ajamaan ne vielä hyvin sisään ennen H-hetkeä. Ja onneksi 13,5 kilometriä on aika lyhyt matka.

Ja pari sanaa ajatuksista...

Jos mun toilailuja olisi seurannut juhannuksen aikana voisi varmaan ihmetellä miten vetelä ja saamaton olen. Kuntoilujen välissä olen kuluttanut vanhempieni sohvaa paljon. Puolustuksen puheenvuoro: "Siinä on niin hyvä makoilla ja kahvia on aina tarjolla". Jostain syystä pää on tulvinut ajatuksia eli mulla on ollut täysi työ kuunnella itseäni. Onhan mulla sellainen Dr Phil syndrooma eli asiat on pohdittava perusteellisesti, mutta nyt meni turhankin syvälliseksi.



Lenkillä

Mietin kaikkea ja en yhtään mitään. Elämä on niin ihmeellistä, että välillä se pysäyttää. Tuntuu siltä, että seisoisin risteyksessä ja pitäisi valita useammasta vaihtoehdosta sopiva. Varsinaisesti elämässä ei ole tarvetta tehdä suuria päätöksiä vaan arki pyörii mukavastti eteenpäin. Olen täysin tyytyväinen nykyiseen ja pidän itseäni onnekkaana, mutta jotain pitää tehdä. En muuttaisi mitään, mitä elämässä on tapahtunut, vaikka voisinkin (hyvä näin, sillä tehtyä ei voi muuttaa tekemättömäksi). Mun on pitänyt kulkea juuri ne mutkat ja karikot mitä tielle on tullut, niiden ansiosta olen tässä ja nyt.

Sateisen lenkin aikana tein päätöksen, sillä yksi asia on vaivannut jo pitkään. Se ei ole välttämättä viisas eikä edes hyödyllinen, mutta joskus on annettava tunteen viedä. Aion ilmoittautua kuntosaliohjaajan kurssille, unelmani on edetä jonain päivänä personal traineriksi asti, vaikei ammattia olekaan tarkoitus pistää uusiksi. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt...mietin ja murehdin myöhemmin miten (lue millä rahalla) unelmani toteutan. Joskus on lopetettava jahkailu ja laitettava tuulemaan, tänään on yksi niistä päivistä.