Eilinen hyvä tarkoitus kostautui, kroppa ei vaan meinaa palautua. Vaikka pidin huolen, ettei verensokeri päässyt laskemaan, piti heikko olo pintansa. Lopulta luovutin työpäivän suhteen ja lähdin kesken kaiken kotiin nukkumaan. Voimien puuttuessa uni tuntuikin parhaalta lääkkeeltä ja pari tuntia meni nopeasti unten mailla. Kunhan ei kostautuisi yöunen määrässä.
Juuri tänään olisi juoksutreenit, jotka jouduin passaamaan viime viikollakin, sillä priorisoin Cross Circuitin. Järki voitti tahtojen taistelun ja tyydyin kevyeen kävelylenkkiin Onnin seurassa, terveys ja jaksaminen ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin juoksukoulu. Oli aikakin tehdä kävelylenkki koiran ehdoilla, sillä Onni oli ollut viikon maalla ja kaipasi aikaa reviirinsä tarkistamiseen. Samalla, kun keskityin voimieni palautumiseen, käytin aikaa omaa kroppani kuuntelemiseen. Helpommin sanottu kuiten tehty, sillä ainakin multa puuttuu Suomi - oma kroppa - Suomi -sanakirja ja tulkinta tuottaa tuskaa. Esimerkiksi laiskuuden, väsymyksen, stressin ja uupumisen erot ovat hiuksen hienoja.
Onnin suosikkipaikka on läheisen järven ranta. Siinä on ihan pakko pysähtyä joka ikinen kerta. Tänään pysähdys sopi minunkin aikatauluun ja nautin maisemista kaikessa rauhassa. Oli myös pakko ottaa muutamat kuvat, sadekeli teki ilman kevyeksi ja happirikkaaksi, täydellinen hetki! Teki hyvää kävellä hiljaa, kuunnella mitä ympärillä tapahtuu (hylkäsin kerrankin Spotifyn & hittibiisit), haistella miltä kesä tuoksuu ja keskittyä oman pään sisällä sinkoileviin ajatuksiin.
Ehkäpä sateen takia ajatus karkasi syksyyn. Mietin sitä mikä olisi seuraava projekti ja mistä voisin innostua. Nyt juoksu on ykkössijalla ja golf vahvana kakkosena, joskin se kiilaa kärkeen röyhkeästi aina tilaisuuden saadessaan. Määräänpää on 22.9 eli Joutsenon puolimaraton, mutta aika kulkee juosten, joten jatkosuunnitelma on hakusessa. Saman innostumishaasteen voisi ottaa töiden suhteen, mutta palataan siihen vasta syksyllä, työ on kuitenkin vain työtä.
Olen sellainen, joka innostuu helposti ja myös haluaa innostua. Toisaalta ilman innostumisen jaloa taitoa en olisi minä lainkaan. Onhan se välillä huvittavaa ja jopa ärsyttävääkin kimpoilla paikasta toiseen kuin superpallo, mutta vastakohta olisi pelottava vaihtoehto, joten tyydyn tähän. Pahinta mitä voisin kuvitella on se, etten harrastaisi mitään tai ainakaan mitään urheilua. Lienee sanomattakin selvää, että katson hieman kieroon niitä, jotka eivät liiku. Ei pitäisi, mutta kun se ei mahdu mun ajatusmaailmaan niin mitäpä sitä kieltämäänkään.
Täydellistä action plania en saanut aikaiseksi. Pitäisi kunnostautua kuntosalitreeneissä, nythän vain maksan jäsenmaksua, 3 x viikossa kuulostaisi hyvältä. Aion laittaa salin vaihtoon, nykyinen on periaattessa hyvä, mutta kaipaan vaihtelua. Tarkoituksena on myös käydä BJJ alkeiskurssi uudestaan. Innostuin jujutsusta helmikussa ja kävin treeneissä ahkerasti kahdesti viikossa toukokuuhun asti. Laji on kuitenkin tuskastuttavan vaikea, joten yrityksestä huolimatta olin pihalla kuin lumiukko. Lopulta se oli pakko laittaa jäähylle kesälajien (golf, kiipeily ja juoksu) tieltä...tekosyitä tiedän. Koska GI odottaa vaatehuoneessa en haluaisi luovuttaa ilman kunnon taistelua, joten tekniikoiden kertaus voisi avata solmut. Ja brassitreenit ovat niin rankat sekä kokonaisvaltaiset, että ne tarjoaa mielettömän vastapainon toimistotyölle.
Mutta entäs Cross Circuit ja kahvakuula? Niissäkin haluaisin kehittyä ja etenkin crossitreenit kiehtoo paljon. Ja sitten pitäitsi malttaa levätäkin kerran pari viikossa...hmm vaikeita valintoja. No onneksi mitään ei tarvitse päättää tänään, totaalista innostusta odotellessa punnitsen vaihtoehtoja. Vointikin alkaa kohenemaan, elimistöhän tuottaa luovutetun veren tilalle uutta vuorokauden viiveellä eli tuhot on korjattu. Huomenna kolmen päivän löysäily saa täyskäännöksen, sillä pääsen antamaan kaikkeni hiekkakentän taistelussa Gentain treeneissä. Onneksi, sillä sen verran addiktoitunut olen, että tämä kolmas lepopäivä putkeen alkaa jo ahdistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti