Hengenpelastaja heikossa hapessa

Puolitoista vuotta sitten ystäväni sairastui leukemiaan. Vetoumuksellaan Facebookissa hän sai minutkin rohkaistumaan ja veripalvelun asiakkaaksi. Pelkään piikkejä ja verenluovutus on kaikkea muuta kuin houkutteleva ajatus. Onneksi työkaverini ilmoitti lähtevänsä seuraneidiksi ja niin ylitin pelkoni.

Ensimmäisellä kerralla sain lahjaksi hengenpelastajakassin, luettavaa ja pinssin. Vaikka podin loppuillan lievää pahoinvointia ja meinasin pyörtyä kauppareissulla en lannistunut pienistä. Tänään suuntasimme uudestaan SPRn toimipisteeseen.

Tankkasin pitkin päivän pitäen ruokailuvälit järkevinä, verensokeri ei päässyt laskemaan kertaakaan. Koiralle oli hankittu lenkkiseuraa, joten pääsin suorittamaan tehdävän suoraan töistä. Hemoglobiini oli ilahduttavan hyvä ja ystäväni idean ansiosta ilmoittauduin myös luuytimen luovuttajaksi. Pakko myöntää, että ajatus luuytimen luovuttamisesta pelottaa, mutta pelko ja kipu ovat pieni hinta siitä jos joku saa lisää elinaikaa ansiostani.

Itse verenluovutus on helppoa. Veripalvelussa on asiantunteva henkilöstö ja palvelu on ykkösluokkaa. Veripussin täytyttyä makoilin vielä hetken paikoillani ja nousin sitten varovaisesti. Ehdin vahvistamaan oloani mehulla ja kolmioleivällä, mutta sitten silmissä alkoi sumentua. Yritin vaistomaisesti korjata oloani viemällä pään polviin. Lopulta kyykistyin lattialle asti, sillä tuolilla pysyminen oli turhan työlästä.

Osaavan henkilökunnan ansiosta väri alkoi palata kasvoille ja pääsin lattialta takaisin sängylle makoilemaan. Hiljalleen selvisi, ettei minusta olisi auton rattiin...maa keinui allani ja pystyyn nouseminen heikotti. Onneksi Annika, maailman paras verenluovuttaja, seuraneiti ja työkaveri, oli paikalla. Auton avaimet vaihtoivat omistajaa, kerrattiin pikaisesti mikä pedaali on missäkin ja kummalla jalalla niitä käytetään. Useamman vuoden ajotauosta huolimatta Annika lähti hakemaan rakasta pikkuautoani, jotta minut saadaan kotiin. Kotimatka olikin ratkiriemukas ja sain kokeilla siipiäni autokoulun opettajana.

Tarinan opetus on se, että hyvät ystävät ovat tärkeitä ja hyvän asian puolesta kannattaa vähän kärsiä. Panikoin sitten lisää, jos joku joskus tarvitsee luuydintäni, mutta se tehdään sentään nukutuksessa. Ja todennäköisyyskin on niin pieni, että siinä tapauksessa olo olisi kuin lottovoittajalla.

PS: Kiitos Annika!