Ekaa kertaa kropassa tuntui olevan virtaa, joten ei muuta kuin juoksuvermeet niskaan ja menoksi! Kirmasin liikenteeseen sen suuremmin reittejä tai tavoitteita miettimättä. Heti alussa huomasin, että jaloissa painoi lyijy, meno oli kaikkea muuta kuin mukavaa. Kolmen kilometrin rämpimisen jälkeen alkoi helpottaa ja hetkellisesti pystyin nauttimaan menosta. Uusi muuri tuli vastaan, kun mittarissa oli kahdeksan kilometriä. Kävin suhteellisen kovaa kamppailua itseni kanssa, osa minusta halusi kävellä ja osa taisteli vastaan "et kyllä anna periksi, kun olet viikon lorvinut". Niinpä niin eihän se sisu antanut tuumaakaan periksi. Vasta kun kymppi tuli täyteen ja kotitalokin siinti edessä sammutin sykemittarin sekä keskityin pieneen verryttelyyn.
Mikä mahtaa olla tarinan opetus? No se, että liikunta ei ole aina kivaa, eikä sen varsinaisesti tarvitsekaan olla (se on vain laiskan nykyihmisen harhakuvitelma kun kaikki pitäis olla niin kivaa ja ihquu). Itseäni ärsyttää se, kun jengi mankuu, että en mä viitsi kun se on niin rankkaa tai mä en tykkää, vali vali. Kehittyminen tapahtuu aina epämukavuusalueella ja etenkin alkumetreillä meno on varsin usein kurjaa. Juoksu on malliesimerkki siitä, että päivät vaihtelevat ja välillä se paljon puhuttu flow on yhtä kaukana kuin avaruus, ellei jopa kauempana. Mutta hyvä olo tuleekin jälkikäteen ja se on se juttu miksi jokaisen pitäisi liikkua. Itse liikun monestakin syystä, listaanpa muutaman. Liikkuminen on mitä täydellisintä vastapainoa työlle sekä liialliselle istumiselle, tekee hyvää tuulettaa päätä ja pistää kroppa tekemään täysillä töitä, puhumattakaan siitä painonhallinnan puolesta tai stressinsietokyvystä. On toki totta, että usein saan treenaamisesta myös niitä paljon puhuttuja kiksejä...siis niistä kurjistakin lenkeistä tai ällöistä salitreeneistä. Lopettakaa siis se mankuminen ja pistäkää äässi liikkeelle!
Toinen yleinen harhakuvitelma on lähtemisen helppous, "en mä viitsinyt, kun en jaksanut ja tuntui niin vaikealta"...bullshit mitä tekosyitä. Tänään oli juuri se päivä, kun ei huvittanut eikä olisi jaksanut tippaakaan. Näitä päiviä on siis kaikilla ja se juttu onkin itsensä pakottamisessa eli itsekurissa. Takana oli pitkä päivä, tosin erittäin antoisa sellainen, jonka päälle tuli vedettyä kunnon piffit ravintola Vltavassa. Hotellille löntyystellessä (olen siis jälleen työmatkalla) mietin ettei se lenkille lähtö kiinnostaisi yhtään, mahakin oli täynnä ja ulkona niin kosteata ja ja ja. Urheasti kaivelin lenkkivermeet matkalaukusta, tekosyyt tuntuivat niin no miten sen nyt sanoisi...tekosyiltä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun havaitsin kaulahuivin unohtuneen kotiin teki mieli luovuttaa, tämähän olisi kelvannut (melkein) päteväksi syyksi. Päivän istuminen tuntui kuitenkin kropassa ja lohduttelin itseäni, että plussakelihän siellä on & harvemmin sitä juostessa palella tarvitsee.
Päädyin siis lähtemisen vaikeudesta huolimatta lenkille. Päivät eivät todellakaan ole veljiä keskenään, sillä eilinen vaikeus oli maagisesti poissa. Ampaisin heti hotellin alaovelta juoksuun ja askel kulki kuin unelma. Juoksu tuntui hyvältä, paikoin jopa helpolta, endorfiinit jylläsivät ympäri kroppaa. Teki mieli revitellä ja pistelin menemään välittämättä sykkeistä, siellähän ne huiteli saletisti korkealla. Totuuden nimissä puuskutin ja puhisin kuin höyryjuna, mutta olipa ihanaa hengästyä kunnolla. Viisi kilsaa juostuani sammutin taas mittarin ja verkkailin kakkoskotiani Sokos Hotel Presidenttiä kohti...I feel good diididiididiididii!
Päälle vielä nasevat löylyt sekä muutamat uintivedot ja hei meitsi on ihan done tälle päivälle. Tällaisten fiilareitten ja päivien takia kannattaa tehdä töitä, huonoja päiviä seuraa myös hyviä. Katsotaan nyt millaisen tahtojen taistelun sitä joutuu huomenna käymään itsensä kanssa. Suosittelen tyrmäämään sen sisäisen laiskurin, laita sille kapula suuhun ja näytä kieltä ei se muuten usko. Välillä se on helpompaa, välillä vaikeampaa, mutta jokainen kerta kannattaa ihan saletisti. Vielä tekisi mieli avautua siitä mitä se kunnon liikunta on, mutta eiköhän tämä riitä tällä erää. Palaan siihen joskus paremmalla ajalla.
Liikunnallista alkanutta viikkoa kaikille,
Virpi
PS: Tästä voi tulla eri hieno viikko, sunnuntaina olisi nääs huikeet tsäänssit päästä (liian) pitkän tauon jälkeen kiipeilemään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti