sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Run for Good ja Winter Run - hyväntekeväisyyttä hikipinkoillen

Innostuin jokin aika sitten Run for Good 2014 hankkeesta, joka on juoksutapahtumien sarja. Sen tavoitteena on kerätä rahaa uuden lastensairaalan rakennusprojektia varten eli kerrankin voi tehdä hyvää hikoilemalla. Ensimmäinen tapahtuma on Winter Run, joka juostaan 7.3 eli ihan kohta, Vantaan Hakunilassa. Matka on 5 kilometriä eli jokainen peruskunnon omaava voi lähteä messiin, tyyli on vapaa eli kävelijöitäkään ei katsota pahalla.



Heitin Facebookissa haasteen ystävilleni ja meillä on kasassa 14 hengen Lahti-joukkue, aivan mahtavaa! Sitten ne väittää, että sosiaalinen media on pahasta...höpö höpö. Meidän jengiin mahtuu lisää porukkaa eikä tarvitse olla lahtelainen, joten rohkeasti messiin vaan. Nyt alkaa olla korkea aika heittää ilmoittautumiset kehiin, sillä edullisin osallistumismaksu eli 40 € (puolet menevät hyväntekeväisyyteen) on voimassa 28.2 asti, pitäisi itsekin hoitaa muodollisuudet alta pois.



Lastensairaala on puhuttanut mediassa paljon, syystäkin. Sairastaminen on aina ikävää, etenkin jos se tapahtuu pienelle lapselle, joten toivoisi olosuhteiden olevan muuten kunnossa. Vaikka itselläni ei ole lapsia haluan ehdottomasti osallistua talkoisiin, pienen potin olen laittanut jo aiemmin lastensairaalan nettisivujen kautta. Näissä asioissa olisi muutenkin aika naurettavaa tuijottaa omaa napaa, harvemmin hyvien asioiden tekeminen kääntyy muutenkaan itseään vastaan vaan tulee takaisin tavalla tai toisella. Jokainen voi siis osallistua, pienistä puroista ne valtameretkin syntyvät.



Winter Run käynnistää Run for Good 2014 juoksutapahtumien sarjan, puuhanaisina toimivat olympiajuoksija Kirsi Valasti ja kollegani sekä himojuoksija Tanja Piha. Keväällä homma jatkuu naisten kympin yhteydessä olevan tyttöjen kympin muodossa 25.5. Kesällä voi hölkätä hyvän puolesta pullukkamaratonilla 12.7 Vierumäellä, joka on Sami Hedbergin tähdittämä juoksutapahtuma. Lopulta kauden päättää 28.9 pidettävä pääkaupunkijuoksu, josta löytyvät matkavaihtoehtoina puolimaraton ja 10 km. Käykäähän tsekkaamassa nettisivut www.runforgood.fi, sieltä löytyy tarkemmat speksit ja linkit eteenpäin.



Itse olen valmistautunut maaliskuun alkuun juoksemalla, yllättävää eikö? Olen vaihdellut lenkkien pituuksia ja sykkeitä fiiliksen mukaan. Varsinaisia tavoitteita, paineista puhumattakaan ei ole...ainakaan vielä. No okei olisihan se kiva kirmailla 5 km puolessa tunnissa, mutta mikäli aika ylittyy en romahda. Omaa suoritusta tärkeämpi asia on hyvä tarkoitus, tällaisia tapahtumia saisi olla mielestäni enemmänkin. Pahin alkukankeus alkaa olla osaltani muutenkin takana päin, joten uskon pääseväni tällä menolla ihan kiitettävään juoksukuntoon vuoden aikana vaikkei huippuhetki Winter Runissa koittaisikaan. Hieman salaa haaveilen myös pullukkapuolimaratonille osallistumista, ainoastaan heinäkuun sää mietityttää. Jos lämpö kohoaa kolmenkympin tienoille tulisi koettelemuksesta aikamoinen, mutta mitäpä sitä ei tekisi hyvän asian puolesta. Löytyisiköhän tänne lenkkiseuraa? Muutenkin on mukava nähdä miten Run for Good etenee ja minne se vielä johtaa, peukuttakaa siis täysillä!


Päätän raporttini näihin kuviin ja tunnelmiin, muistakaa että juokseminen on aikuisten oikeasti myös kivaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti