Painetaan jarrua

Taisin ihan itsekin pelästyä eilen ajatuksiani ja havaitessani millainen vauhti allekirjoittaneella alkaa olla. Päätin jo illalla, että nyt pitää rauhoittua ja hidastaa vauhtia. Totuus on se, etteivät työt lopu edes tekemällä, mutta tällä menolla minä hiivun takuuvarmasti. Haluan säilyttää sen sisäisen rauhan tunteen, jonka löysin eilen joogasta ja pitää kaiken negatiivisuuden pois ajatuksistani. Siispä jotain piti muuttaa heti aamusta.

Olen häpeäksen luistanut aamujoogastani, josta olin vannomalla vannonut pitäväni kiinni. Olin siis pettänyt itseni vedoten jos jonkinlaisiin tekosyihin. Lomani jälkeen en vain saanut siitä kiinni, vaikka olin muutamaan otteeseen yrittänytkin. Kumpi lienee pahempi se, että pettää itsensä vai se, jos pettää ystävälle annetun lupauksen? Kumpaankaan ei pitäisi sortua, mutta ihmisiähän tässä vaan ollaan.

Tänä aamuna mietin ensin mitä pieniä asioita voin päivän mittaan tehdä hyvinvointini eteen. Sitten kiitin elämää siitä mitä se on minulle antanut, kyllä uskon kiitoksen/kiitollisuuden voimaan. Nousin sängystä siirtymällä joogamatolle ja laitoin kankean kroppani välittömästi töihin, tho power of yoga! Ensin suoritin aurinkotervehdysten sarjan ja päätin jumppatuokioni venytyksiin, kylläpä tuli tarpeeseen.

Viime aikoina olen avannut läppärin heti herättyäni, kaiken maailman rauhalliset aamuhetket eivät ole etäpäiviini kuuluneet. Nyt omistan hetken itselleni, kupissa höyryää mausteinen Yogi-tee, tankkaan vedellä ja nautin hetken hiljaisuudesta. Voisiko se mennä niin, että rauhallinen päivän aloitus voisi edesauttaa siihen, että edessä on rauhallinen päivän kaiken kaikkiaan?

Hymyilen tälle päivälle ja otan sen ilolla vastaan, välillä on vaan hyvä painaa jarrua ettei vauhdin huuma ota liikaa otteeseensa. Koitetaan nähdä vilaus auringosta niinäkin päivinä, kun taivas on pilvien peitossa.