Kotiin päästyäni vaihdoin pyjaman päälle ja painuin muumilakanoiden väliin. Olisin varmaan nukkunut puoleen yöhön asti, mutta herätyskello ravisteli takaisin perjantaihin. Kävin pääni sisällä tahtojen taistelun, joka meni jokseenkin näin:
- Sun pitäis nyt lähteä salille ton selän takia
- En mä kyllä jaksaisi mennä minnekään
- Lorvit jo eilenkin, kun vaihdoit Töölönlahden lenkin Presidentin saunavuoroon
- Jos mä menisinkin lenkille niin ei tarttis lähteä autolla
- No onhan se tyhjää parempi, mutta se sun selkä...
- Toisaalta tuolla on kyllä hirveän pimeä ja mua palelee, sohvalla ois tosi kivaa
- Saamarin luuseri, sohvaperunahan susta on tullut himoliikkujan sijaan
- No onhan se selkä joo kipee. Jos mä hetken etsisin jotain kivaa kaupunkireissua keväälle ja lähden sitten
- Mä halveksin sua...mä en enää puhu sulle
Parin tunnin nettisurffailun jälkeen lähdin kuin lähdinkin pränikän treeniohjelmani kanssa salille. Kuinkas ollakaan ohjelmassa oli ykköspäivä eli selkä, hauis ja vatsat. Koska olin ihan oikeasti väsynyt ja takana on järisyttävän pitkä tauko päätin olla itselleni armollinen. Vedän nämä ekat treenit kevyesti ja sitten yritän kiristää tahtia mahdollisimman pian. Onneksi on kolmet treffit pt:n kanssa kalenterissa sovittuna.
Mun selkä on todellakin jumissa, istuminen on oikeasti hengenvaarallista. Ylätalja tuntui taivaalliselta, mutta alatalja räjäytti potin. Etenkin lapojen välissä tuntui kauheaa kiristystä ja liikkeet alkoivat avata pahimpia jumituksia. Luojan kiitos mulla oli useampi liike ongelmakohdille, joten sekä kroppani että omatuntoni alkoivat leppymään minulle. Itse treeni oli kaukana vauhdikkaasta ja tehokkaasta, mutta ensiapu osui ja upposi...jään sittenkin henkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti