Mun joukkue kutistui lopulta yhden naisen tiimiksi, mutta laadulla ja asenteella korjattiin määrä. Hyvä ystäväni lähti huoltojoukoiksi ja toimi hovikuvaajana, joten han ypönä ei tarvinnut olla. Aamusta tuli tankattuja kunnon mättöaamupalalla mm. pekonia, munia, leipää ja pirtelöä, energia ei saanut loppua kesken. Matkaan lähdettiin heti aamusta ja tavoistani poiketen olin reilusti ajoissa junaa odottelemassa. Tikkurilasta oli kätevät kuljetukset kisapaikalle ja sitten numerolapua rintaan, sääkin suosi ja fiilis vain kasvoi matkan edetessä.
Lähtöviivalla odotellessani kilpailufiilis alkoi vallata. En tiennyt mitä matkan varrella olisi tulossa, mutta päätin mennä kaikki esteet tai ainakin tavoitteena oli yrittää. Ainoa asia, jota osasin odottaa oli Vantaajoen ylistys ja kieltämättä hieman jännitinkin sitä. Näin aikuisena vaatteet päällä uiminen ei kuulu elämän tähtihetkiin ja veden lämpötila arvelutti myöskin. Sen suurempia aikahaaveita ei ollut, kunhan pääsisin maaliin kunniallisesti, mutta juoksuaskeliin olin varautunut.
Matkalla oli kaikenlaisia esteitä, yrin aluksi laskea niiden määrää, mutta ei se fokus pysynyt maallisissa murheissa lainkaan. Renggasröykkiöitä oli useaan otteeseen, katsoin tarkasti jalkoihin, sillä loukkaantumisiin ei ollut varaa. Oli pakko pitää itsesuojeluvaisto korkealla, sillä olisi ollut noloa soitella pomolle ja kollegalle, että jalka tuli telottuaan ennen koukutusrundia. Välistä kiivettiin ja laskettiin kalliota, ylitettiin heinäpaaliesteitä (ei ihan helppo nakki näillä senttimetreillä), kontattiin mutaliejussa verkon alla yms.
Vaikka pituuteni puolesta osa esteistä oli pakko ottaa varovaisesti, tiputukset olivat korkeita ja nilkka olisi voinut mennä riskeeratessa, saatoin silti hyötyä enemmän. Lyhyenä mutaliejussa ei tarvinnut kontata, koska mahduin kyykkykävelemään verkon alla, putkessa pystyi konttaamaan eikä tarvinnut ryömiä kuten muut ja tasapainokin taisi pitää paremmin kuin valtaosalla. Kyllä pienenäkin siis pärjää, pitää vain luovia!
Vantaajoen ylitys oli sittenkin aika helppo nakki. Vesi oli kauheaa kuraliejua, mutta talviturkin menetys sujui muuten ongelmitta. Toisella kerralla vesi tuntui vaan astetta kylmemmältä, hauhkoin hetken rannalle päästyäni henkeäni kylmyydestä kauhistuneena, mutta onneksi maaliviiva oli jo lähellä. Suosikkejani taisivat olla vaahtokylpy, putkessa konttaus ja mudassa rämpiminen. Kaiken kaikkiaan parisenkymmentä estettä tuli onnistuneesti läpäistyä eli tavoite saavutettu!
Maalissa sain kaulaani mitalin, joka muistuttaa hauskasta reissusta vielä pitkään. Matkaa kiitoksella oli 8 kilometriä, matkalla kuulin huhuja, että rinksan olisi saanut kiertää kahdesti...ehkä ensi kerralla. Kilpasarjassa matka on 16 kilometriä, kaikki esteet on suoritettava (hupi-sarjassa ne ovat vapaaehtoisia) ja paras aika ratkaisee. Omaa aikaani en tiedä, mutta veikkaan pikkuista päälle puolentoistatunnin. Joutuu ehkä kaivamaan faktat nettisivujen uumenista, kunhan jaksan.
Sitten tavarat narikasta, joka muuten oli hyvin järjestetty ja suihkuun. Pihalla oli pressuilla suojatut suihkualueet naisille ja miehille. Märät ja rapaiset vaatteet oli aika ihanaa saada pois, lämmin suihku tuntui niin luksukselta. Jos omasta varustetasosta jotain negatiivista pitää muistaa, niin puhtaiden vaatteiden lisäksi puhtaat alushousut olisivat olleet kivat. Tulipa sitten testattua Hollywood julkkisten muotivillitys eli ei alushousuja. Ei kovin paha kokeilu, mutta pitäydyn tavisten tyylissä ja junttimaisesti käytän alusvaatteita jatkossakin :) vaikka olipahan ilmava fiilis!
Aurinko helli kisakansaa ja paikalle oli kiva jäädä fiilistelemään. ExtremeRun:ssa yhdistyi hauska liikuntatapahtuma ja festarimeininki. DJ soitti musaa, Suomipopin Jaajo (=idean isä) heitti läppää ja jengi viihtyi. Käytiin ensin syömässä ja sitten oli pakko pistäytyä olutteltan puolella, urheilija tarvitsi palautumisjuomansa. Lopulta heitettiin hyvästit kisa-alueelle ja bussilla Tikkurilaan. Käytiin vielä yksillä, jonka aikana nälkä alkoi poltella sisuksissa, päivälle oli kertynyt reilusti pituutta.
Vantaan hotelli oli ääriään myöten täynnä ja sen ravintolassa oli pitkä jono, liian pitkä. Käveltiin keskustaan väljemmille vesille ja löytyihän sieltä sopiva murkinointipaikka. Loppujen lopuksi saatiin syötyä ja lampsittiin junaa odottelemaan sekä takaisin Lahti Cityyn. Mulla jäi auto firman parkkiin, sillä kolme palautumisjuomaa tuli nautittua, joten katsoin paremmaksi passata autoilun. Vanha kunnon, jos otat et aja pitää niin paikkaansa ja sitä pitää kunnioittaa.
Summa summarum ExtremeRun oli huikean kiva tapahtuma, jota voi suositella kaikille. Tuntuu kuin olisin ollut lomalla vaikka todellisuudessa reissuni kesti vain 12 tuntia. Kisäjärjestelyistä pisteet järjestelijöille, hyvää musaa, hyvä fiilis, juomahuolto toimi reitillä moitteetta, narikkapalvelu oli loistava, suihkutilat vallan mainiot ja bajamajoja riittävästi. Erityisesti non-stop bussikuljetukset kisapaikalta helpotti ulkopaikkakuntalaisen elämää kummasti. Eli luulen, että ensi vuonna olen mukana ja sitten pitää haalia kunnon edustusjoukkue ympärille. Näihin kuviin ja tunnelmiin sekä kiitos hyvälle ystävälleni Sarille mukana olemisesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti