Aurinkohan tekee meille hyvää, mutta se ei poista suojautumisen tarvetta. Eiliselle golfkierrokselle varustauduin huolellisesti. Kasvoille, kaulalle, dekoltee-alueelle, korviin ja tatuointiini levitin kasvoille tarkoitettua rasvaa, jossa suojakerroin on peräti 50. Muualle kroppaan sivelin ensin suojakerrointa 30, joka oli viime vuonna hankitusta purkista. Sen teho voi olla jo heikentynyt, joten kruunasivat koko komeuden suihkuttamalla päälle kerroksen Miamista ostamaani Clarinsin öljyä, joka levittyy ihanasti. Siinä kertoimet ovat vain 15, mutta tuote onkin hieman erilaiseen käyttöön tarkoitettu.
Golffarit ovat aika tunnetusti ihosyöpätilastojen kärjessä, joten suojautuminen on tärkeää. Eiliseenkin reissuun meni putti- ja rangetreeneineen yli viisi tuntia...varjoja ei ollut liikaa. Sitä paitsi aurinko polttaa myös varjoissa eli pidä varasi. Varustetasoni oli silti onnistunut, sillä iho tuntui koko ajan keveältä ja suihkun jälkeen en havainnut minkäänlaisia kuumotuksia. Lopuksi päälle viilentävää After sun voidetta varmuuden vuoksi.
Viime kesänä pelasin kahden 75-vuotiaan rouvan kanssa. He olivat toistensa parhaita ystäviä ja pelivuosiakin oli kertynyt 25. Hyvistä jutuista ja pirteästä olemuksestaan huolimatta aurinko oli tehnyt molemmille tuhoja. Eräällä väylällä molemmat kertoivat kilpaa millaisia tuhoja liiallinen auringossa oleminen oli tehnyt. Oli kasvaimia kasvoissa, leikelty korvanpäitä jne. kuuntelin tarinoita paniikissa, aurinkorasvoille rouvat pyörisivät päänsä. Vaikka pelivuosia toivoisikin kertyvän enemmän kuin heillä niin vastaavilta sairauksilta haluaisin välttyä loppuun asti, siksipä jaksan puhua asian puolesta.
Olen käyttänyt aurinkosuihketta myös työpäivinä, sillä sen verran tulee liikuttua ulkona, että käsivarret on hyvä huomioida. Itse en halua näyttää rusinalta nelikymppisenä, enkä edes viisikymppisenäkin, naururypyt on sitten eri asia. Ihoaan kun ei voi vaihtaa (tai noh...jätetään se kuitenkin pois laskuista) ja epätoivoisiin, kiristetään rypyt ruiskeilla ja/tai leikkauksilla meininkiin en halua lähteä. Sileä iho ei ole mielestäni yhtä kuin kaunis ja heleä look...terveisiä vaan Hollywoodiin. Jossain vaiheessa luonnollinen ikääntyminen täytyy vain hyväksyä ja kantaa kaikki juonteet ylpeydellä, niissähän näkyy elämän jäljet. Pienillä keinoilla tilannetta voi kuitenkin ennaltaehkäistä ja niinpä suosittelen kunnollisia aurinkosuojia aivan kaikille. Joten kipin kapin kauppaan hankkimaan asialliset suojakertoimet, PS: niissä ei kannata säästellä. Alla mun kolmen koplani :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti