Joogahaasteen puoliväli selätetty

Tajusin juuri, että 40 päivää kestävä joogahaasteeni on puolivälissä, pienet sille. Tänään oli päivä numero 22 ja takana on 20 joogatuntia sekä ainoastaan neljä joogatonta päivää. Turnausväsymystä on hieman ilmoilla, olin niin väsynyt, että ajatus treeneistä melkein ärsytti...lähdin silti. Paikalla odotti iloinen yllätys, sillä tunnin veti Fredrika, ohjaaja jota en ollut nähnyt pitkiin aikoihin.

Tiedättekö sellaisia henkilöitä, jotka ovat luonnonlapsia ja heidän koko olemus hehkuu aurinkoa sekä kauniita ajatuksia? Fredrika on juuri sellainen ja hento kuin oljenkorsi, mutta pystyy mitä vaikeimpiin asanoihin leikiten. Muutenkin oli kiva päästä eri opettajan tunnille, vaikkakin kaikki YogaRocksin opettajat ovat kukin omalla tavallaan loistavia.

Päätin heti tunnin alussa keskittyä, sillä ikuisuusongelmani on se, että ajatukseni harhailevat milloin missäkin. Lauantain workshopista viisastuneena päätin pistää tarmoni hengitykseen. Sitä vain hengittää sisään ja vuoroin ulos sekä pyrkii tekemään liikkeet oikeassa rytmissä. Ajatuksia tuli silti, mutten pysähtynyt yhteenkään (yhdessä välissä tosin huomasin, että vieruskaverillani oli karmeat kainalokarvat, mutta jokainen tyylillään)...jatkoin hengittämistä, vuoroin sisään ja vuoroin ulos. Lieneekö keskittymisen ansiota vai mitä, kroppani toimi hyvin pienoisesta turnausväsymyksestä huolimatta. Tasapainokin pysyi järkkymättömänä ja pystyin tavoittelemaan syvempiä asentoja kuin normaalisti. Sain myös pari hyvää vinkkiä Frediltä, vielä kun muistaisin ne jatkossakin, sillä lihasmuisti tykkää mennä vanhaan ja totuttuun.

Päivällä suunnittelin viikkoni joogan mukaan, tärkeä toimenpide kesken töiden. Työnantaja voisi olla minusta ylpeä, sillä panostan hyvinvointiini ja jaksamiseeni eli papukaijanmerkin arvoinen suoritus. Vaikka tiedossa on kaksi työreissua ei harjoitustahtini kärsi niistä, kunhan vain jaksan intoutua torstaina Lappeenrannan reissun jälkeen iltatunnille, joka alkaa vasta kahdeksalta...no tämähän on haaste. Saattaa myös olla, että jooga on syy, miksi aion liueta huomisesta osastopäivästä aiemmin, joogassa ja rakkaudessa on kaikki keinot sallittuja vai miten se nyt menikään? Joogaton päivä tulee lauantaille Extreme Runin takia, mutta sunnuntaina pitää pyrkiä palaamaan ruotuun eli ei mitään voitonjuhlia :)

Seuraavalla viikolla aikataulutus tuottaakin haasteita, koska lähden Mikkeliin kouluttamaan. Jostain syystä joukkoliikenne ei noudata mun aikatauluja, joten kun ei ehdi niin ei vaan ehdi...harmittaa valmiiksi. Tavoitteenihan oli joogata 30 kertaa, joten olen jo lähellä tavoitetta, se on melkein hyppysissä. Mutta kuten arvata saattaa nälkä kasvaa syödessä, tavoittelen parempaa tulosta. Olen melkein kiitollinen huonoista säistä, sillä muuten tulisi tuskaa asettaa jooga golfin edelle. Nyt kun ilmat ovat viileän epävakaiset ei haittaa yhtään vaikka bägi nojailee surkeanamakuuhuoneen nurkassa. Vähän veikkaisin, että se pääsee tositoimiin heti kun joogakiireet hellittävät.

Loppuun on ihan pakko kertoa yksi nolo tarina, itsestäni tietenkin. Lauantain workshopissa asetin mattoni paikkaan, jossa on peilit edessä, sivulla ja takana. Siinä alaspäinkatsovassa koirassa pyllistellessäni, heti kolmituntisen alussa kiinnitin katseeni ahteriini, onkohan mulla joku pakkomielle tuijottaa takapuoltani? No anyways huomasin, että jee housuista näkyy läpi 80 prosenttisesti, tulipa itsevarma voittajafiilis heti alkuun, ei tarvinnut arvailla kalsareitten väriä. Oli vain pakko sulkea nolo näkymä pois mielestä ettei harjoitukseni mennyt aivan reisille. Päälläni oli lempibyysat, joiden käyttöikäkin on aikamoinen, lienee jotain kulumista tapahtunut matkan varrella, vai oisko mun berberi levinnyt? Tuo viimeinen vaihtoehto ei voi siis pitää paikkaansa, housuthan voi myös kutistua pesussa. Tänään piti kaivaa kaapista vähän vahvempaa tekoa olevat caprit, uusintapyllistely samaisen peilin edessä vahvisti sen, että näistä ei vilku. Mikä lienee tarinan opetus? No tietenkin se, että urheillessa joutuu välillä nolojen tilanteiden eteen, mutta ei haittaa sillä tekevälle sattuu ja tapahtuu. Se olisi paljon kamalampaa jos ikinä ei sattuisi ja osaapahan nauraa itselleen.