Perjantaina iski pienimuotoinen joogaväsymys. Kroppa ei halunnut venyä ja asetti jatkuvasti rajoja, otinkin aika rennosti. Liike teki hyvää, mutta joku ääni sanoi sisälläni, että hillitse nyt hieman tahtia, tottelin mukisematta. Pari vaativinta liikesarjaa ohitin lapsiasentoon käpertyneenä. Silti lopputuloksena oli kokonaisvaltaisen hyvä olo, aina ei tarvitse revitellä. Oikeastaan suorittaminen ei saisi kulkea ikinä joogasalille vaan sen pitää odotella kiltisti pukuhuoneen puolelle omistajansa palaamista.
Eilen oli tavoitteena kiinnittää huomiota ohjaajaan ja oppia matkimisperiaatteella lisää. Asetin joogamaton paraatipaikalle, josta stalkkerointi onnistuisi leikiten. Ohjelmassa oli sacred music -tunti, jolla opettaja ei varsinaisesti opeta vaan tekee liikkeet koko ajan itse. Salin nurkissa palaa kynttilälyhdyt ja ohjaustakin on minimaalisesti. Niinpä mulle kävi ohrasesti tai ei nyt ihan mutta kuitenkin. Uppouduin harjoitukseeni täysin ja unohdin seurata mitä ympärilläni tapahtuu.
Tein liikesarjan melkeinpä robottimaisesti ja nautin läsnäolosta. Turnausväsymys painoi lihaksia, joten eilen ei menty alemmas, ei pinnistelty parempaa kohti, tein vain parhaani ja annoin lämmön hemmotella kroppaani. Jooga on loistava keino oppia tuntea kroppaansa ja pysähtyä oikeasti kuuntelemaan mitä sisällä tapahtuu. Juuri nyt haluan levätä yhden päivän, ainoa jooga-ajatukseni päivälle on varusteiden peseminen, pyykkikorissa lojuu haisevia treenivaatteita ja hiestä kastuneita pyyhkeitä. Tämä lienee se joogan ällöttävin puoli, mutta asioilla on aina kaksi puolta.
Aurinkoisen ihanaa sunnuntaita kaikille <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti