Tiedän olevani tällä hetkellä yksitoikkoinen, siis muutenkin kuin näiden kirjoitusten suhteen. Tälle viikolle olisi vielä kolme tavallista joogatuntia sekä yksi joogaworkshop, sen laajempaa lajikattausta täällä ei siis taida näkyä. Sen lisäksi en voi olla hehkuttamatta joogan ihanuutta kaikille ja joka ikisessä välissä. Tänään kerroin kollegalleni kuinka työstressi alkaa taittumaan (ainoa selitys on tietenkin jooga) ja ympärillä olevasta kiireestä huolimatta pystyn olemaan rauhallinen, ainakin melkein koko ajan. Hän kuunteli minua ja totesi, että kyllä sä vaan kuulostatkin aika seesteiseltä. Elän siinä toivossa, että saan hänet kokeilemaan uutta lajia...väsytystaktiikka on ainakin aloitettu :)
Ainoa asia mikä tässä päivässä nyt hieman jurppii on se, että mulla on ollut jättinälkä viimeiset pari päivää. Treeneistä kotiuduttuani ei näläntunne meinannut lainkaan kadota, olin kuin pohjaton kaivo. Tulipa sitten vetästyä jättiannokset sapuskaa eikä mielihaluiltakaan vältytty. Juuri sillä heikkouden hetkellä löytyi kaapin uumenista vajaa pussi tortillasipsejä...ei vaan voinut vastustaa. Paras keino välttyä napostelulta on se, että kotoa ei löydy mitään haitallista. Nyt on lähinnä ällöttävä olo eli hetihän se kostautuu, yritä näillä keinoin sitten kadottaa muutama vyötärölle ilmestynyt liikakilo. Voihan huokaus!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti